Viimeinen luku

Okei rakkaat kyttääjät. Kaikkia seikkailuja en ehtinyt raportoida tänne, enhän halua reissuillani kulkea nenä kiinni tietokoneessa! On viimeisen tekstin aika. Yhteenveto? Simppeli selostus puuhistani? Tiivistelmä mind mapilla ja powerpoint-esityksellä? Nääh, jatkan epäselvää kirjoitustyyliäni.


Seitsemän viikon aikana tein ahkerasti hommia. Työpäivä aloitettiin kahdeksan aikaan ja päätettiin viideltä. Tänä kiireisenä joulun aikana, kun kaikki haluavat tuotteensa heti, tehtiin hommia joskus puoli seitsemään. Kunnon työtä, mulle ei käy tumput suorina seisominen. Kun liima kuivuu, ommellaan salkun hihnoja. Kun meisti on varattuna, laitetaan neppareita. Multitask, siitä tuli kiitosta. Pienen firman arki on taas tullut koettua, ja silti nämä yrittäjän pitkät päivät vetävät puoleensa....


Kaksi pari akenkiä tein itselle, ja viimeisten muutamien päivien aikana tein kuusi paria asiakkaille. Lisäkivana tusinoittain laukkujen hihnojen ompelua ja niittien ja solkien asentamisia. Puhh.. 


Erityisopetuksena on saatu Brianin vinkkejä firman koossa pitämiseen ja kehittämiseen. Niitä en nyt pysty luettelemaan, ne tulevat aivojen perukoilta esiin sitten, kun niitä itse tulen tarvitsemaan. Kädet ovat olleet koetuksella kaikkien näiden sirkkarenkaiden laittamisen (oikeesti, näillä on hankalin tapa ikinä laittaa ne paikalleen!!) ja leikkuurautojen käsittelyn jälkeen. Näppituntuma ja kielenkäyttö on kehittynyt. 


Olo on ollut kotoisaa tiiviistä työtahdista huolimatta. Arki-illat kuluivat leppoisasti olohuoneessa juttuja nakellen, viikonlopuista en ole edes ihan varma, missä kaikkialla olen ollut. Hyviä seikkailuja on takana, uskomattomia kohtaamisia ja tutustumisia erityisiin tyyppeihin unohtamatta. Lisätietoja näistä julkaisemattomista tarinoista saa ehkä tältä kirjoittajalta. Ja niille tiedoksi, jotka tästä mitään tietävät, olen jemmannut muutaman lusikan ja pari haarukkaa Lusikkapäiväkirjaani varten.

Nämä matkalaukkunimitunnisteompelusetit tein
aikoja sitten eräänlaisiä messuja varten.

Tässä ompelen käsin ekoja kenkiäni kokoon...

Ja tässä tulos. Kuva on ylösalaisin, koska otin sen itse, enkä jaksanut enää käännellä kun tätä kirjoitin. Mut ovat mukavat jalassa, käyttökelpoisimmat pitkälle kaupunkikäppäilylle.

Toka vika työpäivä! Poseeraus tekemieni ja viimeistelemieni kenkien kanssa. Ja Brianin. Tosin en tietenkään tiennyt, että se tyyppi lymyää hienossa kuvassani kuvanottohetkellä. Hullu mies, mutta toisaalta,
mikä minä olen sanomaan toisia hulluiksi?

Morpethin pikkukaupungissa olin mukana kuvaamassa torihaastatteluita televisioon. Tietysti äijät haastellivat minuakin, olenhan erikoistapaus Suomesta. 

Taas on omatekemät, upouudet kengät kuraisessa maassa. Koska se likka oppii? Ei ainakaan tällä reissulla.

Ovatko kaikki kengäntekijät yhtä mainioita kuin Jill ja Brian? Kuka muu kengäntekijä ilmoittautuu laulamaan kanssani joululauluja työpäivän aikana, heittämään mauttomia vitsejä suomalaisuudesta, tästä tontusta ja sen pituudesta ja kielenkäytöstä, ja erityisesti tämän tontun hi
gh pointseista. Lovely lad & lass, olen ollut onnekas, kun päädyin tänne pohjoiseen työskentelemään. 


Tänne palataan vielä joskus, sitten knu on sen aika. Nämä ja pari muuta ovat toivottaneet meikätontun tervetulleeksi, muissakin kuin työn merkeissä. 


Kiitos lukijoille eli teille! On ollut hauska kirjoitella ja seurata kävijöitä, vielä hauskempi olisi toki ollut, jos teistä olisi saanut jotain jälkeä. Ehkä seuraavalla kerralla olen parempi blogin pitäjä, ja saan puristettua teistä kommenteja. Ja kirjoitan useammin, ehkä. Saas nährä, keksiikö plikka toista blogin aihetta.


Huomenna perjantaina on vihoviiemine työpäivä, saas nährä, pystyykö plikka keskittymään kunnolla siihen, vai ovatko ajatukset jo illan läksiäisillallisessa, tai ensi viikon lomailulla Lontoossa. Pitäisi pakatakin. Hello to the table!

Seikkailujen saldoa

Okei, tovi vierähti ennen kuin maltoin istua kunnolla alas kirjoittamaan. Ja ny t on aikaa! Tämän lauantain aloitin erityisen aikaisin , oli pää pestävänä ja vielä on karjalanpiirakoita tehtävä ja äänitettävä ja miksattava bongoja ja djembejä ja ties mitä kattiloita keksin paukuttaa. Tässä tulee kuitenkin tiivistelmä muutamasta lomapäivästäni, sarja seikkailuja eri puolilla Britanniaa.


Kaksi viikkoa sitten...


...Torstaina junailin itseni ekaa kertaa Lontooseen (!) jossa päädyin Harri Potterin juna-asemalle (!!) King's Crossille juuri ennen iltapäivän ruuhkaa. Seuraavakasi piti löytää metro, jolla pääsen tapaamaan sukulaistyttöäni joka hurjastelee au pairina Lontoossa. Oloni oli kuin Arthur Weasleylla konsanaan näiden jästirahojen (!!!) ja metroporttien kanssa, mutta selvisin hyvin ulos oikealla pysäkillä ja päädyin pubiin syömään ja odottelemaan. Tämän ratkiriemukkaan tapaamisen jälkeen kipitin uudestaan metroon kohti illan majoittajaani, sohvaperunaa. Söin muuten pubissa pitkästä aikaa salaattia.


Perjantaiaamuna seikkailin bussilla metroasemalle, ja metroilun jälkeen alkoi suunnistus vierailukohteeseeni, Paddingtonille James Taylor & Sonin työtiloihin. Ei muuten ollut helpoin kävelyreitti, ensin lähdin väärään suuntaan, ja oikeassakin suunnassa vielä epäilytti. Mutta löysin perille oikeaan aikaan.


James Taylorilla on töissä kahdeksan tyyppiä. Nämä tyypit valmistaa hifistelykenkiä. Klassikoita. Ja meikä sai tehdä vanhalla metodilla vahalankaa. Ja parsia käsin kengän päällistä pinkopohjaan. 

Likka raataa ja teetä kaataa. 

 Oli kelpo tilaisuus päästä tutustumaan 1760-luvulla rakennettuun kenkäverstaaseen, ja nähdä erilainen työympäristö. Tuon päivän viihdytin päivän työkavereitani Nickiä ja Jimmyä, mutta puhumisen lisäksi oli hyvä päästä tekemäänkin juttuja. Ja sain kiitosta ja kehuja työn jäljestä, jes! Tuon paikan koitan esitellä edessä hämöttävällä Lontoon viikollani lomailijatovereilleni, sen verran jännä paikka oli. Ja hienoa oli, että meikäläinen päästettiin tekemään yhtään mitään. Muuten olisin häippässyt jo iltapäivällä,  mutta parempi näin, että koko päivä meni kenkäpajalla. Ei tule houkutuksia pahoille teille, tuona iltana oli vielä matkustettava eteläiseen Englantiin, Exeteriin.

Paddingtonin asemalla oli bändi koossa!

Paddingtonilta etsin ensin juna-aseman, pööpöilin siellä pari  minuuttia ja sitten etsin pubin. Kyllä, tämä tyttö oli ansainnut pintillisensä! Kunnon siiderillä piti rauhoitella tätä suurkaupunkivisiittiä. Pubissa harjoittelin taas käsinkirjoittamista, oli hauska kirjoitella alustavaa blogitekstiä.


Ensimmäinen shokki on käyty läpi, edessä häämöttä muutaman tunnin junamatka Rikos-Maisaa tapaamaan (nimi muunnettu turvallisuussyistä). Rikos-Maisan, Taika-Marin ja erään kolmannen hahmon viikonlopusta kerroh toiste, nyt painun leipomishommiin.