Viimeinen luku

Okei rakkaat kyttääjät. Kaikkia seikkailuja en ehtinyt raportoida tänne, enhän halua reissuillani kulkea nenä kiinni tietokoneessa! On viimeisen tekstin aika. Yhteenveto? Simppeli selostus puuhistani? Tiivistelmä mind mapilla ja powerpoint-esityksellä? Nääh, jatkan epäselvää kirjoitustyyliäni.


Seitsemän viikon aikana tein ahkerasti hommia. Työpäivä aloitettiin kahdeksan aikaan ja päätettiin viideltä. Tänä kiireisenä joulun aikana, kun kaikki haluavat tuotteensa heti, tehtiin hommia joskus puoli seitsemään. Kunnon työtä, mulle ei käy tumput suorina seisominen. Kun liima kuivuu, ommellaan salkun hihnoja. Kun meisti on varattuna, laitetaan neppareita. Multitask, siitä tuli kiitosta. Pienen firman arki on taas tullut koettua, ja silti nämä yrittäjän pitkät päivät vetävät puoleensa....


Kaksi pari akenkiä tein itselle, ja viimeisten muutamien päivien aikana tein kuusi paria asiakkaille. Lisäkivana tusinoittain laukkujen hihnojen ompelua ja niittien ja solkien asentamisia. Puhh.. 


Erityisopetuksena on saatu Brianin vinkkejä firman koossa pitämiseen ja kehittämiseen. Niitä en nyt pysty luettelemaan, ne tulevat aivojen perukoilta esiin sitten, kun niitä itse tulen tarvitsemaan. Kädet ovat olleet koetuksella kaikkien näiden sirkkarenkaiden laittamisen (oikeesti, näillä on hankalin tapa ikinä laittaa ne paikalleen!!) ja leikkuurautojen käsittelyn jälkeen. Näppituntuma ja kielenkäyttö on kehittynyt. 


Olo on ollut kotoisaa tiiviistä työtahdista huolimatta. Arki-illat kuluivat leppoisasti olohuoneessa juttuja nakellen, viikonlopuista en ole edes ihan varma, missä kaikkialla olen ollut. Hyviä seikkailuja on takana, uskomattomia kohtaamisia ja tutustumisia erityisiin tyyppeihin unohtamatta. Lisätietoja näistä julkaisemattomista tarinoista saa ehkä tältä kirjoittajalta. Ja niille tiedoksi, jotka tästä mitään tietävät, olen jemmannut muutaman lusikan ja pari haarukkaa Lusikkapäiväkirjaani varten.

Nämä matkalaukkunimitunnisteompelusetit tein
aikoja sitten eräänlaisiä messuja varten.

Tässä ompelen käsin ekoja kenkiäni kokoon...

Ja tässä tulos. Kuva on ylösalaisin, koska otin sen itse, enkä jaksanut enää käännellä kun tätä kirjoitin. Mut ovat mukavat jalassa, käyttökelpoisimmat pitkälle kaupunkikäppäilylle.

Toka vika työpäivä! Poseeraus tekemieni ja viimeistelemieni kenkien kanssa. Ja Brianin. Tosin en tietenkään tiennyt, että se tyyppi lymyää hienossa kuvassani kuvanottohetkellä. Hullu mies, mutta toisaalta,
mikä minä olen sanomaan toisia hulluiksi?

Morpethin pikkukaupungissa olin mukana kuvaamassa torihaastatteluita televisioon. Tietysti äijät haastellivat minuakin, olenhan erikoistapaus Suomesta. 

Taas on omatekemät, upouudet kengät kuraisessa maassa. Koska se likka oppii? Ei ainakaan tällä reissulla.

Ovatko kaikki kengäntekijät yhtä mainioita kuin Jill ja Brian? Kuka muu kengäntekijä ilmoittautuu laulamaan kanssani joululauluja työpäivän aikana, heittämään mauttomia vitsejä suomalaisuudesta, tästä tontusta ja sen pituudesta ja kielenkäytöstä, ja erityisesti tämän tontun hi
gh pointseista. Lovely lad & lass, olen ollut onnekas, kun päädyin tänne pohjoiseen työskentelemään. 


Tänne palataan vielä joskus, sitten knu on sen aika. Nämä ja pari muuta ovat toivottaneet meikätontun tervetulleeksi, muissakin kuin työn merkeissä. 


Kiitos lukijoille eli teille! On ollut hauska kirjoitella ja seurata kävijöitä, vielä hauskempi olisi toki ollut, jos teistä olisi saanut jotain jälkeä. Ehkä seuraavalla kerralla olen parempi blogin pitäjä, ja saan puristettua teistä kommenteja. Ja kirjoitan useammin, ehkä. Saas nährä, keksiikö plikka toista blogin aihetta.


Huomenna perjantaina on vihoviiemine työpäivä, saas nährä, pystyykö plikka keskittymään kunnolla siihen, vai ovatko ajatukset jo illan läksiäisillallisessa, tai ensi viikon lomailulla Lontoossa. Pitäisi pakatakin. Hello to the table!

Jännän äärellä

Tuo on brittiläinen lyhytkarva. Siksi sen kuva on täällä, liittyy vähän niinkuin teemaan.

Tänttänttää huomenna iltapäivällä viskoutuu pikku Marskimme maailmalle. Saapuminen Standststsedtin kentälle, matkalaukku messiin (ai niin pitää varmaan pakata loppuun) ja sitten jostain hankin junalipun. Kuusi tuntia junassa istumista, on sentään yksi vaihto että vähän pääsee jaloittelemaan. Sitten jollain mystisellä tavalla tunnistan ja tapaan tulevat pomottajani ja orjuuttajani.


Nyt ei edes jännitä, höh! On tällainen epämääräisen ja veeramaisen epätodellinen fiilis. Ehkä se johtuu vielä liimahuurujen täyttämästä päivästäni, tänään jätettiin lähtöhalaukset suutaripojille.


Olipas muuten mainio päivä, kunnes kotio pyöräillessäni takarengas mäsähti. Jeijee, se ei edes vielä ketuttanut, onneksi matkaa oli jäljellä enää reilu kilometri. Edessä kävelevien tupakansavut ja ylipäätään toisten ihmisten seassa kompurointi pääsi laskemaan mieltä, vaikka suutarista lähtiessäni naureskelin ääneen ja virnuilin kovasti. Hirveä nälkä teki omat temppunsa, ja keskittyminen ja mielen hillintä ei enää onnistunut. Ärgh. Kyllä se tästä taas, onneksi on talossa asukki, jolta sai mutakakkua.


Kai sen sitten lentsikassa huomaa että nyt mennään eikä meinata. Katellaa. Terveiset tutuille, tämä kirjoittelija vaikenee, mutta vain hetkeksi. Seikkailu alkakoon!

Tuokin on brittiläinen lyhtykarva.
Morjesta pöytään mikä naama.

Lisää typerien kissojen kuvia:http://www.justcat.org/category/british-shorthair

Viikkosuunnitelma

Pienen ja surkean kalenterini viikkosivu on sitten kuitenkin ämpätty täyteen. Bisneksiä riittää, vaikka suurin osa matkan järjestelyistä on hoidettu. Lentsikalipun tulostin kotosalla, ja matkavakuutus ja passin kelpoisuus on tarkistettu hyvän aikaa sitten. Koulun ärsyttävät paperit ja sopimukset on tehty (oikeasti! luulin joskus muinoin ulkomaille lähtöä harkitessani että koululta saa apua paikan ja majoituksen hankkimisessa.. Happamia, ärjäisi kettu! Turhanoloista ja stressaavaa paperityötä sitä vain sai.)


(Nyt on kuitenkin kaikki hyvin) Mitä sitä välittämään jättiläisperhosten jättimäisestä parvesta mahan tienoilla. Tosiaan, tämä työssäoppimispaikkani on perheyritys, ja he tarjoavat majoituksen. Kai minut tungetaan johonkin harripotterimaiseen komeroon siivousämpärien ja hämähäkkien keskelle. Aamuisin Dudley hyppii komeroni katolla eli rappusissa. Hmm, kannattaakohan sitä sittenkään lähteä...


Sitä on muuten mietitty monesti, kun takapakkia ja stressiä vaan pukkaa! Mutta onhan tämä nyt jännittävä mahdollisuus, minkä varmaan voisi itse asiassa toteuttaa jossain muussakin elämänvaiheesssa. Lähetäpä itse sähköpostia johonkin ja tarjoa ilmaista työvoimaa! Kelle ei kelpaisi. 


No niin, olen oikeasti innoissani tästä reissusta, vaikka järjestelyt ottaa joskus päähän. Onneksi ei ole ihan yksin tarvinnut järkkäillä, sillä Englannissa puuhastelevat jo kaksi ihanaa luokkakaveria. Tosin kaikki kolme häärääväät ihan eri suunnissa. Saa nähdä tuleeko törmättyä.


Viikkosuunitelma lyhennettynä (hah pystynkö muka lyhyeen versioon?):


Ma: Pyykkää ja panikoi. Sitten rauhoitu.


Ti-> Palauta kirjastoon Lontoo-matkakirja. Sinnehän piti ensin lentää. Kaltoin kävi.


Ke-> Vaihda aamusella raha punnaksi. Aamulla siksi, että ehdin vielä tämänhetkiseen harjoittelupaikkaan. Olenhan tunnollinen työntekijä. Vaikka orja silti! Kutsu pakkausseuraa. Pakkaa.


To-> Tärkeä viivähdys yhdessä suosikkipaikassa, viimeinen tuopillinen ja matkustustärinän hillintä hyvässä seurassa.


Pe-> Viimeiset Asiat ja Bisnekset (sis.mm. matkavakuutusmaksu). Viimeiset pyykkäykset ja pikkaripakkaukset. Panikoi. Rauhoittuminen on tässä vaiheessa turhaa.


La-> Selviydy lentokentälle. Rynkyttämällä pääsee jopa toiseen maahan!

Tämä reppu pakataan ainakin mukaan