torstai 15. joulukuuta 2011

Viimeinen luku

Okei rakkaat kyttääjät. Kaikkia seikkailuja en ehtinyt raportoida tänne, enhän halua reissuillani kulkea nenä kiinni tietokoneessa! On viimeisen tekstin aika. Yhteenveto? Simppeli selostus puuhistani? Tiivistelmä mind mapilla ja powerpoint-esityksellä? Nääh, jatkan epäselvää kirjoitustyyliäni.


Seitsemän viikon aikana tein ahkerasti hommia. Työpäivä aloitettiin kahdeksan aikaan ja päätettiin viideltä. Tänä kiireisenä joulun aikana, kun kaikki haluavat tuotteensa heti, tehtiin hommia joskus puoli seitsemään. Kunnon työtä, mulle ei käy tumput suorina seisominen. Kun liima kuivuu, ommellaan salkun hihnoja. Kun meisti on varattuna, laitetaan neppareita. Multitask, siitä tuli kiitosta. Pienen firman arki on taas tullut koettua, ja silti nämä yrittäjän pitkät päivät vetävät puoleensa....


Kaksi pari akenkiä tein itselle, ja viimeisten muutamien päivien aikana tein kuusi paria asiakkaille. Lisäkivana tusinoittain laukkujen hihnojen ompelua ja niittien ja solkien asentamisia. Puhh.. 


Erityisopetuksena on saatu Brianin vinkkejä firman koossa pitämiseen ja kehittämiseen. Niitä en nyt pysty luettelemaan, ne tulevat aivojen perukoilta esiin sitten, kun niitä itse tulen tarvitsemaan. Kädet ovat olleet koetuksella kaikkien näiden sirkkarenkaiden laittamisen (oikeesti, näillä on hankalin tapa ikinä laittaa ne paikalleen!!) ja leikkuurautojen käsittelyn jälkeen. Näppituntuma ja kielenkäyttö on kehittynyt. 


Olo on ollut kotoisaa tiiviistä työtahdista huolimatta. Arki-illat kuluivat leppoisasti olohuoneessa juttuja nakellen, viikonlopuista en ole edes ihan varma, missä kaikkialla olen ollut. Hyviä seikkailuja on takana, uskomattomia kohtaamisia ja tutustumisia erityisiin tyyppeihin unohtamatta. Lisätietoja näistä julkaisemattomista tarinoista saa ehkä tältä kirjoittajalta. Ja niille tiedoksi, jotka tästä mitään tietävät, olen jemmannut muutaman lusikan ja pari haarukkaa Lusikkapäiväkirjaani varten.




Nämä matkalaukkunimitunnisteompelusetit tein
aikoja sitten eräänlaisiä messuja varten.
Tässä ompelen käsin ekoja kenkiäni kokoon...
Ja tässä tulos. Kuva on ylösalaisin, koska otin sen itse, enkä jaksanut enää käännellä kun tätä kirjoitin. Mut ovat mukavat jalassa, käyttökelpoisimmat pitkälle kaupunkikäppäilylle.
Toka vika työpäivä! Poseeraus tekemieni ja viimeistelemieni kenkien kanssa. Ja Brianin. Tosin en tietenkään tiennyt, että se tyyppi lymyää hienossa kuvassani kuvanottohetkellä. Hullu mies, mutta toisaalta,
mikä minä olen sanomaan toisia hulluiksi?
Morpethin pikkukaupungissa olin mukana kuvaamassa torihaastatteluita televisioon. Tietysti äijät haastellivat minuakin, olenhan erikoistapaus Suomesta. 
Taas on omatekemät, upouudet kengät kuraisessa maassa. Koska se likka oppii? Ei ainakaan tällä reissulla.

Ovatko kaikki kengäntekijät yhtä mainioita kuin Jill ja Brian? Kuka muu kengäntekijä ilmoittautuu laulamaan kanssani joululauluja työpäivän aikana, heittämään mauttomia vitsejä suomalaisuudesta, tästä tontusta ja sen pituudesta ja kielenkäytöstä, ja erityisesti tämän tontun hi
gh pointseista. Lovely lad & lass, olen ollut onnekas, kun päädyin tänne pohjoiseen työskentelemään. 


Tänne palataan vielä joskus, sitten knu on sen aika. Nämä ja pari muuta ovat toivottaneet meikätontun tervetulleeksi, muissakin kuin työn merkeissä. 


Kiitos lukijoille eli teille! On ollut hauska kirjoitella ja seurata kävijöitä, vielä hauskempi olisi toki ollut, jos teistä olisi saanut jotain jälkeä. Ehkä seuraavalla kerralla olen parempi blogin pitäjä, ja saan puristettua teistä kommenteja. Ja kirjoitan useammin, ehkä. Saas nährä, keksiikö plikka toista blogin aihetta.


Huomenna perjantaina on vihoviiemine työpäivä, saas nährä, pystyykö plikka keskittymään kunnolla siihen, vai ovatko ajatukset jo illan läksiäisillallisessa, tai ensi viikon lomailulla Lontoossa. Pitäisi pakatakin. Hello to the table!







lauantai 10. joulukuuta 2011

Seikkailujen saldoa

Okei, tovi vierähti ennen kuin maltoin istua kunnolla alas kirjoittamaan. Ja ny t on aikaa! Tämän lauantain aloitin erityisen aikaisin , oli pää pestävänä ja vielä on karjalanpiirakoita tehtävä ja äänitettävä ja miksattava bongoja ja djembejä ja ties mitä kattiloita keksin paukuttaa. Tässä tulee kuitenkin tiivistelmä muutamasta lomapäivästäni, sarja seikkailuja eri puolilla Britanniaa.


Kaksi viikkoa sitten...


...Torstaina junailin itseni ekaa kertaa Lontooseen (!) jossa päädyin Harri Potterin juna-asemalle (!!) King's Crossille juuri ennen iltapäivän ruuhkaa. Seuraavakasi piti löytää metro, jolla pääsen tapaamaan sukulaistyttöäni joka hurjastelee au pairina Lontoossa. Oloni oli kuin Arthur Weasleylla konsanaan näiden jästirahojen (!!!) ja metroporttien kanssa, mutta selvisin hyvin ulos oikealla pysäkillä ja päädyin pubiin syömään ja odottelemaan. Tämän ratkiriemukkaan tapaamisen jälkeen kipitin uudestaan metroon kohti illan majoittajaani, sohvaperunaa. Söin muuten pubissa pitkästä aikaa salaattia.


Perjantaiaamuna seikkailin bussilla metroasemalle, ja metroilun jälkeen alkoi suunnistus vierailukohteeseeni, Paddingtonille James Taylor & Sonin työtiloihin. Ei muuten ollut helpoin kävelyreitti, ensin lähdin väärään suuntaan, ja oikeassakin suunnassa vielä epäilytti. Mutta löysin perille oikeaan aikaan.


James Taylorilla on töissä kahdeksan tyyppiä. Nämä tyypit valmistaa hifistelykenkiä. Klassikoita. Ja meikä sai tehdä vanhalla metodilla vahalankaa. Ja parsia käsin kengän päällistä pinkopohjaan. 


Likka raataa ja teetä kaataa. 

 Oli kelpo tilaisuus päästä tutustumaan 1760-luvulla rakennettuun kenkäverstaaseen, ja nähdä erilainen työympäristö. Tuon päivän viihdytin päivän työkavereitani Nickiä ja Jimmyä, mutta puhumisen lisäksi oli hyvä päästä tekemäänkin juttuja. Ja sain kiitosta ja kehuja työn jäljestä, jes! Tuon paikan koitan esitellä edessä hämöttävällä Lontoon viikollani lomailijatovereilleni, sen verran jännä paikka oli. Ja hienoa oli, että meikäläinen päästettiin tekemään yhtään mitään. Muuten olisin häippässyt jo iltapäivällä,  mutta parempi näin, että koko päivä meni kenkäpajalla. Ei tule houkutuksia pahoille teille, tuona iltana oli vielä matkustettava eteläiseen Englantiin, Exeteriin.


Paddingtonin asemalla oli bändi koossa!

Paddingtonilta etsin ensin juna-aseman, pööpöilin siellä pari  minuuttia ja sitten etsin pubin. Kyllä, tämä tyttö oli ansainnut pintillisensä! Kunnon siiderillä piti rauhoitella tätä suurkaupunkivisiittiä. Pubissa harjoittelin taas käsinkirjoittamista, oli hauska kirjoitella alustavaa blogitekstiä.


Ensimmäinen shokki on käyty läpi, edessä häämöttä muutaman tunnin junamatka Rikos-Maisaa tapaamaan (nimi muunnettu turvallisuussyistä). Rikos-Maisan, Taika-Marin ja erään kolmannen hahmon viikonlopusta kerroh toiste, nyt painun leipomishommiin.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Socktrousers ja muita elämän valintoja

What suits with my socktrousers?


Minkä värisen nahan valitsen? Millä värillä ompelen tämän palan, entäs tämän? Mitä laitan efektiväriksi brogue-rei'ityksen alle?? Mikä työvaihe tuli tämän jälkeen, ja mitä sitten tapahtuu?! Kenkien tekemisen rankin vaihe on suunnittelu. Ja vasaralla sormeen lyöminen, mutta se vaihe sallitaan vain harvoin työlistalla.

Viime viikolla aloitin omien welttikenkien tekemisen. Weltillä tarkoitetaan rakennetta, jossa päällinen taivutetaan lestistä poispäin ja ommellaan pohjaan. Kuvamateriaali selvittäköön.

Väriksi ajattelin ihan ensiksi mustaa - käytännöllinen ja kaiken kanssa sopiva, tylsähkö. Tylsä, kun tarjolla olisi vaikka sinisiä ruiskukkia valkoisella pohjalla! Siihen en kallistunut, mutta vihreät kengät voisivat olla nastat. Tjoo, aika kesy oliivinvihreä hyllyllä retkottikin. Tosin jonain työpäivänä, kun ajatukset omista kengistä vielä muhivat, käsittelin kirkkaanpunaista Loricaa, tuota ihmematskua. Aloin nähdä punaista....

Meisti ja leikkuuterät (nyt katosi suomenkieli!)
(ja joo siinä lukee Mens boot!)
 
Vanha kunnon varsikone, tällä neulotaan Kaikki. Mukana menossa päällisen osat, jotka ommellaan tosiinsa derbymäisellä tyylillä.
Valmiit neulokset ohennuskoneella talsimassa.
 Tarkkaa tikkiä.


Sisäpohjamateriaalia ei ollut saatavilla, sen pitäisi saapua viikon loppuun mennessä. Noh, ei saapunut, joten kenkieni (ja tilaustöiden) pohjitus venyisi seuraavaan viikkoon. Aloitin sitten toisen oman kenkäparini osien leikkuun.

Tämän parin suunnittelu oli helpompaa, tämän valitsin valmiista mallistosta ja värikin oli määrätty. Nyt sain tehdä nk. Becky Bikers-kengät niinkin jännittävästä väristä, mustasta. Niiteistä en ollut ihan varma kuvan perusteella... Mutta kun löysin kartioniitit ja pääsin hypistelemään niitä, innostuin niistäkin.




Definitely RED


Viikko 2, sisäpohjamateriaalin paluu! Kipin kapin leikkasin meistillä sisäpohjat kolmeen pariin kenkiä, olenhan tehokas työläinen ja ajattelen muitakin töitä kuin omaani. Multitask,moniottelija, niin minulle kerrottiin. 


Neulokset on liimattu reunoistansa (niistä!) sisäpohjiin, ja lestitetty, jotta nnestemäinen kovike kärjellä asettuu oikein yön aikana. 
Seuraavana päivänä koitti eniten odotettu vaihe, welt-rakenteen ompelu. Konetta oli raskas käsitellä, joten tämä ompelu tapahtui parityönä (assistenttina Brian) jolloin toinen veivaa käsipyörästä neulan liikkeelle, ja toinen työntää ja ohjaa neulosta. Raskasta oli kaksinkin! Onneksi sain ommella vain omat kenkäni kolmesta parista.
Satunnainen työkaveri Jess, joka käy nyhväämässä karvansa meikän lahkeille.
Tämän jälkeen pohjitin kengät, eli liimasin kumista ja PU-korosta valmistetut pohjat paikoilleen. Pohjien prässäyksen jälkeen otin lestit pois ja hioin nauhahiomakoneella reunat tasaisiksi. Vihoviimeisenä viimeistelynä oli reunojen maalaus kunnon mustalla myrkyllä, sitten vielä vahaan reunat kevyesti värin keston ja ulkoasun vuoksi.

Vahausta ja kiillotusta en ehtinyt tehdä, sillä tämä viikko päätettiin pubiin! Tässä peribrittiläisessä pubissa,Fox & Houndissa, oli lämmin tunnelma ja Woodpecker-siideriä. Hyvää oli, ehkä hitusen turhan makeaa, mutta maistuvaa. 
Ensi viikolla sarjassamme tavataan Becky Bikers tarinoineen, ja näemme kuvan uusimmista ihan ite tehdyistä vegaanisista kengistäni. Nimiehdotuksia otetaan vastaan. Pysykää huudeilla.




maanantai 14. marraskuuta 2011

Absolutely Fabulous

Kauan odotettu, rytmientäyteinen viikonloppu tuli ja meni! Alkulämmittelynä toimi perjantainen koripallomatsi, siellä tuli hurrattua ja taputettua tehokkaasti. Tämä ottelu oli monin verroin ensimmäistä ottelua jännittävämpi, sillä kotijoukkue Eagles oli peliajan puolessa välissä jopa 13 pistettä tappiolla, ja muutenkin peli näytti kulkevan tahmaisesti.


Analysoinkin lippujen tarjoajalle ja Eaglesin sponsorille Rossille tätä, kuinka vastapuoli Lions tekee ratkaisunsa ja liikkeet nopeammin kuin Eagles. Näiden kahden joukkueen välillä on kuulemma aina ollut tiukkaa taistoa, ja se toi otteluun oman mausteensa. Pessimistisyydestäni huolimatta Eagles kiri parhaansa mukaan. Kun ottelua oli jäljellä maagiset 30 sekuntia, pisteet olivat tasan. Pessimistinen ote piti, sillä mitä vain voi tapahtua viimeisillä sekunteilla. Tässä pelissä nähtiin jopa se maaginen pallonheitto, kun peliaika loppuu pallon yhä lentäessä ja se tekee silti korin! Jännittäviä aikoja.




30 sekuntia riittää hyvin pelin menetykseen, mutta hienompaa oli tietyisti seurata, kuinka Eagles tekee ratkaisevan pisteen, ja vielä pitää eron kun jäljellä on muutama sekunti. Whoaaa kansa hurraa! Voittoon saattoi tietysti vaikutta peliä edeltävä kuvaushetki superpelaaja Fabulousin kanssa. Ai että. Oli muuten pitkä mies, onneksi ei vielä hikinen. Tämä perjantai oli hauska ilta poikien kanssa, sillä Jill ja Brian oli heivattu työtehtäviin ja olin liikkeellä Rossin ja tämän työntekijän Benin (nuori juippi) kanssa. Hauskoja poikia, hyvää viiniä.
Perjantai- ja lauantaiyön vietin Rossilla ja Katella, sillä Jill ja Brian olivat työtehtävissä eräillä messuilla. (En tosiaan muista, mikä häppeninki siellä oli. Ei minun ihan kaikkea tarvitse tietää.) Aikaisin petiin, sillä seuraava ylösnousemus tulisi siten nopeammin sillä lauantai oli pyhitetty rummuille.


Suunnitelma rumputreeneistä tehtiin jo alkuviikosta, kun olin tutustunut näihin jammailijaihmisiin. Yksi jammailijarummuttaja noukki meikäläisen  matkaan ja sitten köröteltiin kohti Hexhamin kylää. Matkaa taisi olla noin 20 km, ja perillä odotti kurpitsasoppa, teetä, kakkua, leivonnaisia ja teetä. Alkoi vaikuttaa siltä, että tämä kymmenen hengen porukka kokoontuu vain ruuan takia (ei lainkaan huono syy!) sillä ensimmäiset pari tuntia vietettiin vain tankaten soppaa ja rupatellen.


Keittiössä on aina parhaat pileet, siitä faktasta ei vaan pääse yli, mutta tällä kertaa siirrettiin jammailut olohuoneeseen. Tilana toimi tosiaan yhden rummuttajan, Richardin, joka oli juuri viime viikolla Espanjassa rummuttelemassa, koti.


Sit läks. Upeita djembejä, oikean kokoisia ja hyvä-äänisiä tapauksia. Liian vähän kuvia (saldo=0) mutta ei sellaista fiilistä pidä häiritä salamavalolla! Iltaan saakka soitettiin, välillä juotiin teetä, yhteen väliin otin tanssibattlen. Oli ihana olla osa sellaista jammailuporukkaa. Olihan siellä tietyt rytmit ja tietty kappale, mutta silti täysin erilainen meininki kuin omassa tutussa rumpuporukassa. Välillä improvisoitiin, välillä soittelin ogenea ja ekweä. Eli lehmänkelloa ja onttoa puukapistusta.


Rummuttelun jälkeen jäin vielä jumittamaan keittiöön teen ja loistavan juttuseuran kanssa. Takaisin Chopwellissä ja pedissä taisin olla yhdentoista jälkeen - whouu mikä päivä. Mahtava tapa nollata työntäyteinen viikko. Tätä lisää.


Mitä muuta lisää? Ehdotuksia, millä saan viikonloppuni kulumaan? 




keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Aika rentoa

Jes, onneksi tämä viikko on mennyt nopsaan, sillä lauantaiksi on järkätty rumputreenit! Sunnuntai-illan jammailut tuottivat tulosta, eli tein hyvän vaikutuksen siihen muusikkojengiin. Harkat pidetään noin 15 km päässä, Hexhamin kylässä. Vielä en edes tiedä, kuinka paljon porukkaa on tulossa tai minkälaiset tilat sitten on, mutta sittenhän sen näkee. 

Tämä viikon puolisko on kuitenkin mennyt töiden parissa. Maanantaina kaavoitin ja valmistin pitkävartiseen varsikenkään vetoketjun (sitä ei ole vielä opetettu koulussa, ja sillä pelastin pomoni tuskallisimmalta pähkäilyltä). Varsikenkä tehtiin loppuun näiden muutaman päivän aikana, enää puuttuu nauhat! Valmiista kengistä tulee kuvia. Ja näiden kenkien nimeksi tuli Mari, by the way.

Keskiviikkoiltana, eli tänään tuossa muutama tunti sitten, piipahdimme Metrocenterissä, mielettömän isossa kauppakeskuksessa. Ruuat syötiin ja juomat juotiin vanhan ajan pubitunnelmaa tavoittelevassa, kohtuuhintaisessa ravintelissa. Söin elämäni ensimmäisen pihvin (ranskalaisten kanssa), ja maistuisi se toistekin.

Nokipöllöä viedääm myös maailmalla.
Siideri- ja viinipäissä koitettiin sitten tsiigailla näkymiä. Pieni osa saatiin kierrettyä, ja se pätkä sisälsi jättimäisen valoporon. Muutenkin britit ovat päässeet (kauppojen ja mainoksien osalta) joulutunnelmiin käsittämättömien valoviritelmiensä kanssa. Mitäänhän en muuten ostanut, vielä.

Loppuilta rentouduttiin viinin viemänä - ei ollenkaan paha tapa saada veri kiertämään. Harmaa ja sateinen sää ei ole se mukavin, ja tässä talossa ei tuo lämmitys tunnu pelaavan odottamallani tavalla. Noh, annetaan anteeksi satavuotiaalle talolle. Lauantaita odotellessa, viimeistään silloin kohmeiset käpäläni sulavat afrikkalaisten rytmien viedessä!!

Joskus pieni kamerakikkailu kannattaa, tämä ei olisi onnistunut aivan ensimmäisellä otolla.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Rytmi = yhtälön ratkaisu

Lauantai-illan istuskelin sitten sisällä hoitelemassa jumiutuneita pohkeitani ja kylmenneitä varpaitani. Ilta kului turvallisesti internetin ihmeellisessä maailmassa, kun mietin, miten pääsisin Newcastleen, big cityyn. No okei se on suurin piirtein Tampereen kokoinen, ja myöskin opiskeljoistaan tunnettu mesta. Bussihan sinne veisi, mutta kuka haluaisi tuntemattomaan kaupunkiin tuntemattomia bussireittejä pitkin niin pimeänä iltana? Noh, päätin jättää sen seikkailun myöhemmäksi.


Sunnuntaiaamu toi mukanaan (kännykkäkamerakuvan Kahdesta naakanpaholaista auringonpaiseessa-lisäksi) retken ta-daa! Newcastleen. Jillin ja Brianin kanssa lähdimme kohti Baltic-taidemuseoa, siellä olisi Turner Prize-näyttely. Ihan kiinnostavia juttuja näkyikin, ja vähemmän kiintoisia. Videotaide ei ole koskaan inspiroinut (edes Ulla Enckell-Ljus ei saanut innostumaan siitä).


Sen sijaan jättimäinen (huoneen kokoinen) tilataideteos rypytetystä valkoisesta paperista toi hauskan fiiliksen ja ajatuksen teoksen liikkeestä, vaikka se oli paikoillaan. Rakennelman kolmiulotteisuus ja väri (hmm, valkoinen?) toivat mieleen aallot, lumikinokset ja jäävuoret. Seuraavassa huoneessa oli tauluja, jotka esittivät toosi arkipäiväisiä juttuja. Fish-chips-kioski suljettuna, rönttöinen piha-aita, asfalttitienpätkä. Juju oli siinä, että nämä maalaukset näyttivät valokuvilta. Sitä ne olivatkin, pinta oli vielä viimeistelty jollain kiiltoa tuovalla aineella. Kiiltolakalla? Hahaa! Ehkä jollain professionaalisemmalla.


Retki jatkui torinpätkän läpi. Tyne-joen, jonka virran varrelle Newcastle muinoin perustettiin, yli kulkee seitsemän siltaa. Ne eivät vielä inspiroineet suuremmille kuvaussessioille, mutta kaverikuva saatiin otettua!
Brian on hauska heppu. Ja pitkä mies.

Päivä oli tosiaan kirkas ja juuri sopiva tällaiselle kävelyretkelle. Kävelimme Newcastlen pääshoppailukadulle, haimme yskänlääkettä apteekista ja kuljimme takaisin. Suuren ostoskeskuksen näyteikkuna jouluteemoineen veti vertoja jopa Sokoksen Narnia-oraville, jos joku niitä viime vuodelta muistaa. Tuosta satuaiheisesta ilmestyksestä täytyy vielä saada kuva!

Newcastle on täynnä hienoja vanhoja rakennuksia, joita tekisi mieli kuvailla, mutta kuka pelkkiä talonkuvia jaksaisi katsella? En minä ainakaan. Kierros päätettiin musiikkitaloon, joka näkyy taustalla (lätäköstä vasemmalla, lasikattoinen hökkeli). Takaisin Chopwellissä oltiin jo yhden aikaan, joten jäi hyvin aikaa levätä illan ilotulitusta varten.

Sunnuntaina vietettiin ruotsipäivän lisäksi Guy Fawkesin kokkojuhlaa. Guy, joka joskus muinoin koitti sytyttää parlamenttitalon tuleen, sytytetään nyt itse lieskoihin sen kunniaksi joka vuosi. Kokkoa ja Guy-hahmotelmaa poltetaan, ja tietysti oli niitä ilotulituksia.
Lopetin suosiolla kuvaamisen, ja keskityin olennaiseen->
Näitä menimme katsomaan läheiselle pellonrenalle. Oli kiva kirpsakka ilma, tulta ja hetkinen... Rummutusta? Tein tutkimusmatkan lähemmäksi kokkoa, ja sen liepeiltä löytyi sakki (mies soitattamassa lapsia) paukuttamasta nurinpäin käännettyjä muovipönttöjä. Niitä isoja sinisiä, isompia ja pienempiä.
Rohkeana plikkana kysyin mieheltä, onko tämä muka vain lapsille?! Johan siitä vapautuikin mallettia, ja sitten läks. Soiteltiin samba- ja reggaetyylistä, minä tietysti paremmin ja taitavammin kuin ne kersat. Suupalttina minut myöskin tunnetaan, joten soittelun jälkeen jäin jutulle miehen kanssa. Joku hänen ystävänsä piipahti siinä pikaisesti, sitten toinen, joka jäi soittelemaan vielä kanssamme, vaikka yleisöä ei enää ollutkaan. Kokko, pimeä ilta ja rumpusoundit, ai että.
Äänten keräilijä ja kaatopaikkasoittimien rakentaja Michael.
Juttu jatkui tämän läheisessä talossa tämän kaverin luona. Teepöytä katettiin tietysti! Tämä talo oli ihanan boheemi, ja sain lievitettyä kissaikävääni. Tämä talo sisälsi myös djembejä (!!!) ja dun dunit (!!!). Teen jälkeen otettiin hyvät iltajammailut, ja opeteltiin soittamaan kukua. Eli käännetään yksi osa dun duneja eli kuku kyljelleen. Kyljessä oli metallinen kello, ja samaan aikaan soitettiin kellolla tin-tin,tin-tin ja kapulalla kalvoa tun, tun, tak, tun. Lovely.

Juttua musiikista, rytmistä, kielistä, rumpuryhmistä. Nämä jätkät alkoivat heti suunnitella rumpusessiota, että minäkin pääsen mukaan. Aivan käsittämätön mäihä, että 3000 asukkaan kyläpahasessa törmään djemben soittajiin. Epätodellinen fiilis jatkui maanantaina, enkä saanut työrauhaa päässä raikuvista rytmeistä! Ihanaa. Love this feeling, although my toes were freezing.

Funktio eli y eli korkeus eli arvo

Aloitetaan tämän viikonlopun tarina kuitenkin alusta. Alku vie meidät lauantaiaamuun, eli oikeastaan perjantai-iltaan! Silloin kerrottiin, että huomenna ei tehdä töitä (se kuului alkuperäiseen suunnitelmaan) vaan saisin nukkua pitkään. Siinä mokasin, sillä heräsin ja nousin jo yhdeksältä. Kelatkaa!! Minä, joka olen kuitenkin kohtalaisen hyvä nukkumaan pitkään viikonloppuisin, nousin yhdeksältä, söin aamiaista ja viihdytin vieraita. 


Aamupäivävierailulle olivat saapuneet Ross (kts. ed.) vaimonsa Katien ja 1,5-vuotiaan pojannassikkansa kanssa. Havaitsin, että käsitykseni ja suhteeni pikkulapsiin on neutralisoitumassa. Hmm, hyvä vai huono, mene ja tiedä. Visiitin päätteeksi tarvitsi raikasta ilmaa (se kuului oikeastikin tämän päivän suunnitelmaan) ja lähdin seikkailemaan läheiseen metikköön, Chopwell Woodsiin (siellä oli kuin olikin keppejä, joilla hutkittaisiin.)


Kamera lähti mukaan ulkoilutettavaksi.



Reitti, jota kuljin osaksi, oli vanha rautatie...
Onneksi oli kartta! Muuten olisi voinut olla kujalla, vaikka puskassahan sitä piti viihtyä.


Tämä oli vasta ensimmäinen osa viikonlopun yhälötä.