Viimeinen luku

Okei rakkaat kyttääjät. Kaikkia seikkailuja en ehtinyt raportoida tänne, enhän halua reissuillani kulkea nenä kiinni tietokoneessa! On viimeisen tekstin aika. Yhteenveto? Simppeli selostus puuhistani? Tiivistelmä mind mapilla ja powerpoint-esityksellä? Nääh, jatkan epäselvää kirjoitustyyliäni.


Seitsemän viikon aikana tein ahkerasti hommia. Työpäivä aloitettiin kahdeksan aikaan ja päätettiin viideltä. Tänä kiireisenä joulun aikana, kun kaikki haluavat tuotteensa heti, tehtiin hommia joskus puoli seitsemään. Kunnon työtä, mulle ei käy tumput suorina seisominen. Kun liima kuivuu, ommellaan salkun hihnoja. Kun meisti on varattuna, laitetaan neppareita. Multitask, siitä tuli kiitosta. Pienen firman arki on taas tullut koettua, ja silti nämä yrittäjän pitkät päivät vetävät puoleensa....


Kaksi pari akenkiä tein itselle, ja viimeisten muutamien päivien aikana tein kuusi paria asiakkaille. Lisäkivana tusinoittain laukkujen hihnojen ompelua ja niittien ja solkien asentamisia. Puhh.. 


Erityisopetuksena on saatu Brianin vinkkejä firman koossa pitämiseen ja kehittämiseen. Niitä en nyt pysty luettelemaan, ne tulevat aivojen perukoilta esiin sitten, kun niitä itse tulen tarvitsemaan. Kädet ovat olleet koetuksella kaikkien näiden sirkkarenkaiden laittamisen (oikeesti, näillä on hankalin tapa ikinä laittaa ne paikalleen!!) ja leikkuurautojen käsittelyn jälkeen. Näppituntuma ja kielenkäyttö on kehittynyt. 


Olo on ollut kotoisaa tiiviistä työtahdista huolimatta. Arki-illat kuluivat leppoisasti olohuoneessa juttuja nakellen, viikonlopuista en ole edes ihan varma, missä kaikkialla olen ollut. Hyviä seikkailuja on takana, uskomattomia kohtaamisia ja tutustumisia erityisiin tyyppeihin unohtamatta. Lisätietoja näistä julkaisemattomista tarinoista saa ehkä tältä kirjoittajalta. Ja niille tiedoksi, jotka tästä mitään tietävät, olen jemmannut muutaman lusikan ja pari haarukkaa Lusikkapäiväkirjaani varten.

Nämä matkalaukkunimitunnisteompelusetit tein
aikoja sitten eräänlaisiä messuja varten.

Tässä ompelen käsin ekoja kenkiäni kokoon...

Ja tässä tulos. Kuva on ylösalaisin, koska otin sen itse, enkä jaksanut enää käännellä kun tätä kirjoitin. Mut ovat mukavat jalassa, käyttökelpoisimmat pitkälle kaupunkikäppäilylle.

Toka vika työpäivä! Poseeraus tekemieni ja viimeistelemieni kenkien kanssa. Ja Brianin. Tosin en tietenkään tiennyt, että se tyyppi lymyää hienossa kuvassani kuvanottohetkellä. Hullu mies, mutta toisaalta,
mikä minä olen sanomaan toisia hulluiksi?

Morpethin pikkukaupungissa olin mukana kuvaamassa torihaastatteluita televisioon. Tietysti äijät haastellivat minuakin, olenhan erikoistapaus Suomesta. 

Taas on omatekemät, upouudet kengät kuraisessa maassa. Koska se likka oppii? Ei ainakaan tällä reissulla.

Ovatko kaikki kengäntekijät yhtä mainioita kuin Jill ja Brian? Kuka muu kengäntekijä ilmoittautuu laulamaan kanssani joululauluja työpäivän aikana, heittämään mauttomia vitsejä suomalaisuudesta, tästä tontusta ja sen pituudesta ja kielenkäytöstä, ja erityisesti tämän tontun hi
gh pointseista. Lovely lad & lass, olen ollut onnekas, kun päädyin tänne pohjoiseen työskentelemään. 


Tänne palataan vielä joskus, sitten knu on sen aika. Nämä ja pari muuta ovat toivottaneet meikätontun tervetulleeksi, muissakin kuin työn merkeissä. 


Kiitos lukijoille eli teille! On ollut hauska kirjoitella ja seurata kävijöitä, vielä hauskempi olisi toki ollut, jos teistä olisi saanut jotain jälkeä. Ehkä seuraavalla kerralla olen parempi blogin pitäjä, ja saan puristettua teistä kommenteja. Ja kirjoitan useammin, ehkä. Saas nährä, keksiikö plikka toista blogin aihetta.


Huomenna perjantaina on vihoviiemine työpäivä, saas nährä, pystyykö plikka keskittymään kunnolla siihen, vai ovatko ajatukset jo illan läksiäisillallisessa, tai ensi viikon lomailulla Lontoossa. Pitäisi pakatakin. Hello to the table!

Seikkailujen saldoa

Okei, tovi vierähti ennen kuin maltoin istua kunnolla alas kirjoittamaan. Ja ny t on aikaa! Tämän lauantain aloitin erityisen aikaisin , oli pää pestävänä ja vielä on karjalanpiirakoita tehtävä ja äänitettävä ja miksattava bongoja ja djembejä ja ties mitä kattiloita keksin paukuttaa. Tässä tulee kuitenkin tiivistelmä muutamasta lomapäivästäni, sarja seikkailuja eri puolilla Britanniaa.


Kaksi viikkoa sitten...


...Torstaina junailin itseni ekaa kertaa Lontooseen (!) jossa päädyin Harri Potterin juna-asemalle (!!) King's Crossille juuri ennen iltapäivän ruuhkaa. Seuraavakasi piti löytää metro, jolla pääsen tapaamaan sukulaistyttöäni joka hurjastelee au pairina Lontoossa. Oloni oli kuin Arthur Weasleylla konsanaan näiden jästirahojen (!!!) ja metroporttien kanssa, mutta selvisin hyvin ulos oikealla pysäkillä ja päädyin pubiin syömään ja odottelemaan. Tämän ratkiriemukkaan tapaamisen jälkeen kipitin uudestaan metroon kohti illan majoittajaani, sohvaperunaa. Söin muuten pubissa pitkästä aikaa salaattia.


Perjantaiaamuna seikkailin bussilla metroasemalle, ja metroilun jälkeen alkoi suunnistus vierailukohteeseeni, Paddingtonille James Taylor & Sonin työtiloihin. Ei muuten ollut helpoin kävelyreitti, ensin lähdin väärään suuntaan, ja oikeassakin suunnassa vielä epäilytti. Mutta löysin perille oikeaan aikaan.


James Taylorilla on töissä kahdeksan tyyppiä. Nämä tyypit valmistaa hifistelykenkiä. Klassikoita. Ja meikä sai tehdä vanhalla metodilla vahalankaa. Ja parsia käsin kengän päällistä pinkopohjaan. 

Likka raataa ja teetä kaataa. 

 Oli kelpo tilaisuus päästä tutustumaan 1760-luvulla rakennettuun kenkäverstaaseen, ja nähdä erilainen työympäristö. Tuon päivän viihdytin päivän työkavereitani Nickiä ja Jimmyä, mutta puhumisen lisäksi oli hyvä päästä tekemäänkin juttuja. Ja sain kiitosta ja kehuja työn jäljestä, jes! Tuon paikan koitan esitellä edessä hämöttävällä Lontoon viikollani lomailijatovereilleni, sen verran jännä paikka oli. Ja hienoa oli, että meikäläinen päästettiin tekemään yhtään mitään. Muuten olisin häippässyt jo iltapäivällä,  mutta parempi näin, että koko päivä meni kenkäpajalla. Ei tule houkutuksia pahoille teille, tuona iltana oli vielä matkustettava eteläiseen Englantiin, Exeteriin.

Paddingtonin asemalla oli bändi koossa!

Paddingtonilta etsin ensin juna-aseman, pööpöilin siellä pari  minuuttia ja sitten etsin pubin. Kyllä, tämä tyttö oli ansainnut pintillisensä! Kunnon siiderillä piti rauhoitella tätä suurkaupunkivisiittiä. Pubissa harjoittelin taas käsinkirjoittamista, oli hauska kirjoitella alustavaa blogitekstiä.


Ensimmäinen shokki on käyty läpi, edessä häämöttä muutaman tunnin junamatka Rikos-Maisaa tapaamaan (nimi muunnettu turvallisuussyistä). Rikos-Maisan, Taika-Marin ja erään kolmannen hahmon viikonlopusta kerroh toiste, nyt painun leipomishommiin.

Socktrousers ja muita elämän valintoja

What suits with my socktrousers?


Minkä värisen nahan valitsen? Millä värillä ompelen tämän palan, entäs tämän? Mitä laitan efektiväriksi brogue-rei'ityksen alle?? Mikä työvaihe tuli tämän jälkeen, ja mitä sitten tapahtuu?! Kenkien tekemisen rankin vaihe on suunnittelu. Ja vasaralla sormeen lyöminen, mutta se vaihe sallitaan vain harvoin työlistalla.

Viime viikolla aloitin omien welttikenkien tekemisen. Weltillä tarkoitetaan rakennetta, jossa päällinen taivutetaan lestistä poispäin ja ommellaan pohjaan. Kuvamateriaali selvittäköön.

Väriksi ajattelin ihan ensiksi mustaa - käytännöllinen ja kaiken kanssa sopiva, tylsähkö. Tylsä, kun tarjolla olisi vaikka sinisiä ruiskukkia valkoisella pohjalla! Siihen en kallistunut, mutta vihreät kengät voisivat olla nastat. Tjoo, aika kesy oliivinvihreä hyllyllä retkottikin. Tosin jonain työpäivänä, kun ajatukset omista kengistä vielä muhivat, käsittelin kirkkaanpunaista Loricaa, tuota ihmematskua. Aloin nähdä punaista....

Meisti ja leikkuuterät (nyt katosi suomenkieli!)
(ja joo siinä lukee Mens boot!) 

Vanha kunnon varsikone, tällä neulotaan Kaikki. Mukana menossa päällisen osat, jotka ommellaan tosiinsa derbymäisellä tyylillä.

Valmiit neulokset ohennuskoneella talsimassa.
 Tarkkaa tikkiä.

Sisäpohjamateriaalia ei ollut saatavilla, sen pitäisi saapua viikon loppuun mennessä. Noh, ei saapunut, joten kenkieni (ja tilaustöiden) pohjitus venyisi seuraavaan viikkoon. Aloitin sitten toisen oman kenkäparini osien leikkuun.

Tämän parin suunnittelu oli helpompaa, tämän valitsin valmiista mallistosta ja värikin oli määrätty. Nyt sain tehdä nk. Becky Bikers-kengät niinkin jännittävästä väristä, mustasta. Niiteistä en ollut ihan varma kuvan perusteella... Mutta kun löysin kartioniitit ja pääsin hypistelemään niitä, innostuin niistäkin.




Definitely RED


Viikko 2, sisäpohjamateriaalin paluu! Kipin kapin leikkasin meistillä sisäpohjat kolmeen pariin kenkiä, olenhan tehokas työläinen ja ajattelen muitakin töitä kuin omaani. Multitask,moniottelija, niin minulle kerrottiin. 

Neulokset on liimattu reunoistansa (niistä!) sisäpohjiin, ja lestitetty, jotta nnestemäinen kovike kärjellä asettuu oikein yön aikana. 

Seuraavana päivänä koitti eniten odotettu vaihe, welt-rakenteen ompelu. Konetta oli raskas käsitellä, joten tämä ompelu tapahtui parityönä (assistenttina Brian) jolloin toinen veivaa käsipyörästä neulan liikkeelle, ja toinen työntää ja ohjaa neulosta. Raskasta oli kaksinkin! Onneksi sain ommella vain omat kenkäni kolmesta parista.

Satunnainen työkaveri Jess, joka käy nyhväämässä karvansa meikän lahkeille.

Tämän jälkeen pohjitin kengät, eli liimasin kumista ja PU-korosta valmistetut pohjat paikoilleen. Pohjien prässäyksen jälkeen otin lestit pois ja hioin nauhahiomakoneella reunat tasaisiksi. Vihoviimeisenä viimeistelynä oli reunojen maalaus kunnon mustalla myrkyllä, sitten vielä vahaan reunat kevyesti värin keston ja ulkoasun vuoksi.

Vahausta ja kiillotusta en ehtinyt tehdä, sillä tämä viikko päätettiin pubiin! Tässä peribrittiläisessä pubissa,Fox & Houndissa, oli lämmin tunnelma ja Woodpecker-siideriä. Hyvää oli, ehkä hitusen turhan makeaa, mutta maistuvaa. 

Ensi viikolla sarjassamme tavataan Becky Bikers tarinoineen, ja näemme kuvan uusimmista ihan ite tehdyistä vegaanisista kengistäni. Nimiehdotuksia otetaan vastaan. Pysykää huudeilla.

Aika rentoa

Jes, onneksi tämä viikko on mennyt nopsaan, sillä lauantaiksi on järkätty rumputreenit! Sunnuntai-illan jammailut tuottivat tulosta, eli tein hyvän vaikutuksen siihen muusikkojengiin. Harkat pidetään noin 15 km päässä, Hexhamin kylässä. Vielä en edes tiedä, kuinka paljon porukkaa on tulossa tai minkälaiset tilat sitten on, mutta sittenhän sen näkee. 

Tämä viikon puolisko on kuitenkin mennyt töiden parissa. Maanantaina kaavoitin ja valmistin pitkävartiseen varsikenkään vetoketjun (sitä ei ole vielä opetettu koulussa, ja sillä pelastin pomoni tuskallisimmalta pähkäilyltä). Varsikenkä tehtiin loppuun näiden muutaman päivän aikana, enää puuttuu nauhat! Valmiista kengistä tulee kuvia. Ja näiden kenkien nimeksi tuli Mari, by the way.

Keskiviikkoiltana, eli tänään tuossa muutama tunti sitten, piipahdimme Metrocenterissä, mielettömän isossa kauppakeskuksessa. Ruuat syötiin ja juomat juotiin vanhan ajan pubitunnelmaa tavoittelevassa, kohtuuhintaisessa ravintelissa. Söin elämäni ensimmäisen pihvin (ranskalaisten kanssa), ja maistuisi se toistekin.

Nokipöllöä viedääm myös maailmalla.

Siideri- ja viinipäissä koitettiin sitten tsiigailla näkymiä. Pieni osa saatiin kierrettyä, ja se pätkä sisälsi jättimäisen valoporon. Muutenkin britit ovat päässeet (kauppojen ja mainoksien osalta) joulutunnelmiin käsittämättömien valoviritelmiensä kanssa. Mitäänhän en muuten ostanut, vielä.

Loppuilta rentouduttiin viinin viemänä - ei ollenkaan paha tapa saada veri kiertämään. Harmaa ja sateinen sää ei ole se mukavin, ja tässä talossa ei tuo lämmitys tunnu pelaavan odottamallani tavalla. Noh, annetaan anteeksi satavuotiaalle talolle. Lauantaita odotellessa, viimeistään silloin kohmeiset käpäläni sulavat afrikkalaisten rytmien viedessä!!

Joskus pieni kamerakikkailu kannattaa, tämä ei olisi onnistunut aivan ensimmäisellä otolla.

Tyynenmeren aika

Minähän en ole aikaisemmin blogiä pitänyt, ja äsken ihmettelin miksi tekstien ja kommenttien julkaisuajat ovat täysin päin honkia. Asetuksista selvisi, että elän Tyynenmeren aikavyöhykkeellä. Noin, nyt se on muutettu lontoolaiseksi. Tämäkin oli tietysti tärkeä tieto reissuni kannalta.

Asiaan! Huhhhuh mitä kiirettä! Aamupäivään mennessä olimme saaneet edistyksellisesti kymmenen salkkua käsinompeluvaiheeseen asti, eli teimme loistavaa työtä. Vauhti oli ankara. Koko päiväni koostui mm. 28 hihnan osan yhdistämisestä,266 reiän lyömisestä,kahdeksan hihnan ompelusta ja noin 180 niitin laittamisesta. Yhteensä saimme päivän päätteeksi 14 salkkua. Laatuhan ei kärsinyt tiiviin työtahdin myötä.

Täytyy jatkossa muistaa napata joku välipalasysteemi mukaan, nämä kun syövät eväsleipänsä vasta yhden tai kahden aikaan! Uaargh mikä kulttuurishokki! Viikonloppuna käymme oikein supermarketissa, sieltä haluan banaania. Näin jo unta että ostin banaania ja omenoita. Haluan sen. 

Työpäivä lopeteltiin neljän aikaan, ja parin tunnin päästä lähdetään katsomaan sitä korismatsia. Voi olla huisiakin, en ole ennen ollut seuraamassa mitään sellaista. Tänään lähdimme sen verran aikaisin että oli vielä auringonvaloa ja sain otettua muutaman kuvan.

Näillä on takapihalla pikku lampi, jossa on karppeja!

Kolme suurta karppia...

Det pukkar kiire again

Täällä on ankarat valmistelut messuille, jotka pidetään jossakin päin Englantia tämän kuun lopussa. Valmistettavia laukkuja ja pikkuhärpäkkeitä riittää. Minun kontolleni on jäänyt 50 pikkukukkaro-ompelusetin valmistaminen. Tosi simppeleitä: kaksi osaa, nepparit molempiin, osat kiinni toisiinsa, valmistusohjeen taitto ja laitto kukkaron kanssa pieneen minigrip-pussiin, ompelulangan mittaus, leikkaus ja neulan kanssa samaan pussiin. Tämä projekti olisi ihan jees, mutta kun tein tuon 50 kpl jo eilen/jatkoin tänään. Ainakin osaan jotain!

Värejä piisaa! Tossa nyt ei ehkä näy, mutta kyllä niitä piisaa!

Päivä kuluu kuitenkin tietenkin nopeammin kun on puuhaa. Vielä en ole tottunut siihen, että lounastauko pidetään yhden aikaan, kun työpäivä on aloitettu noin klo 8:16! Muuten lounaseväsleivät sopivat mahaan oikein hyvin.


Neljän aikaan lähdimme Jillin kanssa viemään muutamille tytöille käsinompelutöitä. Kaikki laukut ja kengät neulotaan osin koneella ja osin käsin. Ja olihan se mukava ajelu peribrittiläisen maaseudun halki, oli plentysti lampaita ja Heartbeat tuli mieleen.


Ilmapiiri oli hitusen kireällä kiireen takia, mutta kyllä tämä tästä. Väkään engelsmanneille lättyjä jälkiruuaksi. Karjalanpiirakoita toivottiin myös, mutta ne saa jäädä viikonloppuun. Huomiseksi meille on järkätty liput korismatsiin, wuhuu! Pääsen näyttämään kannustajan taitoni. Loistavaa. Nyt lättytaikinan kimppuun. 


             Mitä muuta voisi kokata enkuille, 
         tai mitä tarinoita Suomesta voisi kertoa?

Ilmoitusluontoinen asia

(Varoitus. Seuraava teksti sisältää paljon turhaa jauhantaa, en syytä sinua jos et jaksa lukea kaikkea. Saatan joskus kirjoittaa myös jotain pätevää.)

Kaikkihan tietävät, kuinka otsikon keksiminen on hankalaa. Juju piileekin siinä, että sitä ei tarvitse keksiä. Se on valmiina kirjoittamassasi tekstissä, se täytyy vain löytää sieltä. Tiedä mitä kirjoitat, tunne kirjoituksesi läpikotaisin, niin otsikkosi hyppää esiin juuri oikeassa kohdassa. Sitten kun on sen aika.

Toinen hankala asia tekstien kirjoittamisessa on kirjasintyypin valitseminen. Ei sitä nyt millä tahansa Comic Sanssilla lähdetä huipputeoksia kirjoittamaan. Ei, olen aivan varma, että kirjaimien muoto inspiroi ja auttaa löytämään oikeat sanat lukijansa ja ennen kaikkea kirjoittajan innoittamiseen ja ehkä niillä sanoilla hätkähdyttämiseen.

Kuulin, että minulla olisi sana hallussa. Koitan hallita sanojani, mutta en totisesti lähde hillitsemään niitä. Laulan lauluni äänettä, ilman riimittelyä mutta aion ehdottomasti käyttää aivan liikaa täytesanoja ja turhanpäiväisiä kiertoilmaisuja. Lyhyet ja ytimekkäät tekstit ovat muiden kirjoitettavaksi, minulla on tapana rönsyillä ja pulputa kuin se kuuluisa Pappilan papupata, joka päivät pitkät pangolla kiehuu ja kuohuu. Ei, en sorru runoihin, sillä en ole vielä löytänyt itsestäni sellaista herkkyyttä. Lisäksi taidan kirjoittaa tällä omalla tyylilläni, kieliopillisesti päin honkia ja pilkkusäännöistä välittämättä. Ajatus lentää ja antaa kovat kyydit, sormet liitävät näppäimillä. Mitä mieleen juolahtaa, sitä on turha deletoida. Ehkä vähän muokata vain.

Ja miksi meikäläinen edes lähti kirjoittamaan tätä juttua? Todistaakseen muillekin, kuinka epätasapainoinen tyttö hän onkaan? Kaikki, jotka minua tuntevat, tietävät sekavanoloisen tyylini puhua ja muutenkin ilmaista itseäni. Älkää muut hämmentykö, se on oikeutettua tässä tapauksessa. Ehkä jonakin päivänä, kun kyllästyn kirjoitteluun, opin sen ytimekkään tavan tuoda ajatuksensa esille. Kokeillaan.

Tämä tyttö aikoo tulla kenkäguruksi. Toinen opiskeluvuosi amiksessa jalkinealalla on kovassa vauhdissa, ja toinen ja samalla vihoviimeinen työssäoppimisjakso on käsillä. Viimejakso tuli suoritettua Mika Höglundin korjaussuutariliikkeessa Linnainmaan Prismassa (sydämelliset terveiset Kartsalle! Ja Kalevan Prismaan Kaitsulle, kun nyt olen sielläkin pari viikkoa puurtanut ahkerasti).

Siellä liimahuuruissa työskennellessä taisi tarttua kunnon kipinä tätä alaa kohtaan. Kuinka moni vastaantuleva noin muutenkaan tekee kenkänsä itse, ihan alusta alkaen? Minä ainakin teen, ja niistä täytyy päästä oppimaan lisää, Ulkomaille asti. Ulkomaat tarkoittaa tässä lähellä Englannin Newcastlea, mistä löysin ekokenkiä kenkiä valmistavan yrityksen. Okei, tämä tekstinpätkä vaikuttaa aika hillityltä, eikä tästä nyt oikein paista se into ja jännitys, millä fiiliksellä olen oikeasti tätä reissua kohtaan. (Huono kirjoittaja siis, mutta liika huutomerkkien käyttö on minusta jotenkin typerää). Siis tajutkaa, tämä pikkutyttö lähtee ihan yksin tuntemattomaan maahan puoleksitoista kuukaudeksi!Wou! Mikä tilaisuus lähteä mielettömän mahtavalle reissulle! Loistavaa. Sitten kun saisi vain kaikki Asiat ja Bisnekset hoidettua niin, että minulla on oikeasti myös lentoliput, matkavakuutus ja majapaikka. (O-ou, pessimisti minussa nostaa päätään. Lyön sitä. Fu-tummm! Noin.)

Notta ajattelin pitää tällaista blogintynkää matkastani ja kaikista sen pienistä seikkailuista (olen varmasti kakat housussa ihan jo maitopurkkia siellä ostaessani). Tule viihtymään, tai toteamaan, kuinka epämääräistä aikaa elänkään. Tämä ei todellakaan ole muoti- tai skräppäysblogi. (Ensimmäiseksi blogiksi ensimmäisessä postauksessa on varmaan ihan liikaa asiaa.) Tämä on seikkailublogi kenkämaakarin matkasta.