Viimeinen luku

Okei rakkaat kyttääjät. Kaikkia seikkailuja en ehtinyt raportoida tänne, enhän halua reissuillani kulkea nenä kiinni tietokoneessa! On viimeisen tekstin aika. Yhteenveto? Simppeli selostus puuhistani? Tiivistelmä mind mapilla ja powerpoint-esityksellä? Nääh, jatkan epäselvää kirjoitustyyliäni.


Seitsemän viikon aikana tein ahkerasti hommia. Työpäivä aloitettiin kahdeksan aikaan ja päätettiin viideltä. Tänä kiireisenä joulun aikana, kun kaikki haluavat tuotteensa heti, tehtiin hommia joskus puoli seitsemään. Kunnon työtä, mulle ei käy tumput suorina seisominen. Kun liima kuivuu, ommellaan salkun hihnoja. Kun meisti on varattuna, laitetaan neppareita. Multitask, siitä tuli kiitosta. Pienen firman arki on taas tullut koettua, ja silti nämä yrittäjän pitkät päivät vetävät puoleensa....


Kaksi pari akenkiä tein itselle, ja viimeisten muutamien päivien aikana tein kuusi paria asiakkaille. Lisäkivana tusinoittain laukkujen hihnojen ompelua ja niittien ja solkien asentamisia. Puhh.. 


Erityisopetuksena on saatu Brianin vinkkejä firman koossa pitämiseen ja kehittämiseen. Niitä en nyt pysty luettelemaan, ne tulevat aivojen perukoilta esiin sitten, kun niitä itse tulen tarvitsemaan. Kädet ovat olleet koetuksella kaikkien näiden sirkkarenkaiden laittamisen (oikeesti, näillä on hankalin tapa ikinä laittaa ne paikalleen!!) ja leikkuurautojen käsittelyn jälkeen. Näppituntuma ja kielenkäyttö on kehittynyt. 


Olo on ollut kotoisaa tiiviistä työtahdista huolimatta. Arki-illat kuluivat leppoisasti olohuoneessa juttuja nakellen, viikonlopuista en ole edes ihan varma, missä kaikkialla olen ollut. Hyviä seikkailuja on takana, uskomattomia kohtaamisia ja tutustumisia erityisiin tyyppeihin unohtamatta. Lisätietoja näistä julkaisemattomista tarinoista saa ehkä tältä kirjoittajalta. Ja niille tiedoksi, jotka tästä mitään tietävät, olen jemmannut muutaman lusikan ja pari haarukkaa Lusikkapäiväkirjaani varten.

Nämä matkalaukkunimitunnisteompelusetit tein
aikoja sitten eräänlaisiä messuja varten.

Tässä ompelen käsin ekoja kenkiäni kokoon...

Ja tässä tulos. Kuva on ylösalaisin, koska otin sen itse, enkä jaksanut enää käännellä kun tätä kirjoitin. Mut ovat mukavat jalassa, käyttökelpoisimmat pitkälle kaupunkikäppäilylle.

Toka vika työpäivä! Poseeraus tekemieni ja viimeistelemieni kenkien kanssa. Ja Brianin. Tosin en tietenkään tiennyt, että se tyyppi lymyää hienossa kuvassani kuvanottohetkellä. Hullu mies, mutta toisaalta,
mikä minä olen sanomaan toisia hulluiksi?

Morpethin pikkukaupungissa olin mukana kuvaamassa torihaastatteluita televisioon. Tietysti äijät haastellivat minuakin, olenhan erikoistapaus Suomesta. 

Taas on omatekemät, upouudet kengät kuraisessa maassa. Koska se likka oppii? Ei ainakaan tällä reissulla.

Ovatko kaikki kengäntekijät yhtä mainioita kuin Jill ja Brian? Kuka muu kengäntekijä ilmoittautuu laulamaan kanssani joululauluja työpäivän aikana, heittämään mauttomia vitsejä suomalaisuudesta, tästä tontusta ja sen pituudesta ja kielenkäytöstä, ja erityisesti tämän tontun hi
gh pointseista. Lovely lad & lass, olen ollut onnekas, kun päädyin tänne pohjoiseen työskentelemään. 


Tänne palataan vielä joskus, sitten knu on sen aika. Nämä ja pari muuta ovat toivottaneet meikätontun tervetulleeksi, muissakin kuin työn merkeissä. 


Kiitos lukijoille eli teille! On ollut hauska kirjoitella ja seurata kävijöitä, vielä hauskempi olisi toki ollut, jos teistä olisi saanut jotain jälkeä. Ehkä seuraavalla kerralla olen parempi blogin pitäjä, ja saan puristettua teistä kommenteja. Ja kirjoitan useammin, ehkä. Saas nährä, keksiikö plikka toista blogin aihetta.


Huomenna perjantaina on vihoviiemine työpäivä, saas nährä, pystyykö plikka keskittymään kunnolla siihen, vai ovatko ajatukset jo illan läksiäisillallisessa, tai ensi viikon lomailulla Lontoossa. Pitäisi pakatakin. Hello to the table!

Absolutely Fabulous

Kauan odotettu, rytmientäyteinen viikonloppu tuli ja meni! Alkulämmittelynä toimi perjantainen koripallomatsi, siellä tuli hurrattua ja taputettua tehokkaasti. Tämä ottelu oli monin verroin ensimmäistä ottelua jännittävämpi, sillä kotijoukkue Eagles oli peliajan puolessa välissä jopa 13 pistettä tappiolla, ja muutenkin peli näytti kulkevan tahmaisesti.


Analysoinkin lippujen tarjoajalle ja Eaglesin sponsorille Rossille tätä, kuinka vastapuoli Lions tekee ratkaisunsa ja liikkeet nopeammin kuin Eagles. Näiden kahden joukkueen välillä on kuulemma aina ollut tiukkaa taistoa, ja se toi otteluun oman mausteensa. Pessimistisyydestäni huolimatta Eagles kiri parhaansa mukaan. Kun ottelua oli jäljellä maagiset 30 sekuntia, pisteet olivat tasan. Pessimistinen ote piti, sillä mitä vain voi tapahtua viimeisillä sekunteilla. Tässä pelissä nähtiin jopa se maaginen pallonheitto, kun peliaika loppuu pallon yhä lentäessä ja se tekee silti korin! Jännittäviä aikoja.




30 sekuntia riittää hyvin pelin menetykseen, mutta hienompaa oli tietyisti seurata, kuinka Eagles tekee ratkaisevan pisteen, ja vielä pitää eron kun jäljellä on muutama sekunti. Whoaaa kansa hurraa! Voittoon saattoi tietysti vaikutta peliä edeltävä kuvaushetki superpelaaja Fabulousin kanssa. Ai että. Oli muuten pitkä mies, onneksi ei vielä hikinen. Tämä perjantai oli hauska ilta poikien kanssa, sillä Jill ja Brian oli heivattu työtehtäviin ja olin liikkeellä Rossin ja tämän työntekijän Benin (nuori juippi) kanssa. Hauskoja poikia, hyvää viiniä.

Perjantai- ja lauantaiyön vietin Rossilla ja Katella, sillä Jill ja Brian olivat työtehtävissä eräillä messuilla. (En tosiaan muista, mikä häppeninki siellä oli. Ei minun ihan kaikkea tarvitse tietää.) Aikaisin petiin, sillä seuraava ylösnousemus tulisi siten nopeammin sillä lauantai oli pyhitetty rummuille.


Suunnitelma rumputreeneistä tehtiin jo alkuviikosta, kun olin tutustunut näihin jammailijaihmisiin. Yksi jammailijarummuttaja noukki meikäläisen  matkaan ja sitten köröteltiin kohti Hexhamin kylää. Matkaa taisi olla noin 20 km, ja perillä odotti kurpitsasoppa, teetä, kakkua, leivonnaisia ja teetä. Alkoi vaikuttaa siltä, että tämä kymmenen hengen porukka kokoontuu vain ruuan takia (ei lainkaan huono syy!) sillä ensimmäiset pari tuntia vietettiin vain tankaten soppaa ja rupatellen.


Keittiössä on aina parhaat pileet, siitä faktasta ei vaan pääse yli, mutta tällä kertaa siirrettiin jammailut olohuoneeseen. Tilana toimi tosiaan yhden rummuttajan, Richardin, joka oli juuri viime viikolla Espanjassa rummuttelemassa, koti.


Sit läks. Upeita djembejä, oikean kokoisia ja hyvä-äänisiä tapauksia. Liian vähän kuvia (saldo=0) mutta ei sellaista fiilistä pidä häiritä salamavalolla! Iltaan saakka soitettiin, välillä juotiin teetä, yhteen väliin otin tanssibattlen. Oli ihana olla osa sellaista jammailuporukkaa. Olihan siellä tietyt rytmit ja tietty kappale, mutta silti täysin erilainen meininki kuin omassa tutussa rumpuporukassa. Välillä improvisoitiin, välillä soittelin ogenea ja ekweä. Eli lehmänkelloa ja onttoa puukapistusta.


Rummuttelun jälkeen jäin vielä jumittamaan keittiöön teen ja loistavan juttuseuran kanssa. Takaisin Chopwellissä ja pedissä taisin olla yhdentoista jälkeen - whouu mikä päivä. Mahtava tapa nollata työntäyteinen viikko. Tätä lisää.

Mitä muuta lisää? Ehdotuksia, millä saan viikonloppuni kulumaan? 

Aika rentoa

Jes, onneksi tämä viikko on mennyt nopsaan, sillä lauantaiksi on järkätty rumputreenit! Sunnuntai-illan jammailut tuottivat tulosta, eli tein hyvän vaikutuksen siihen muusikkojengiin. Harkat pidetään noin 15 km päässä, Hexhamin kylässä. Vielä en edes tiedä, kuinka paljon porukkaa on tulossa tai minkälaiset tilat sitten on, mutta sittenhän sen näkee. 

Tämä viikon puolisko on kuitenkin mennyt töiden parissa. Maanantaina kaavoitin ja valmistin pitkävartiseen varsikenkään vetoketjun (sitä ei ole vielä opetettu koulussa, ja sillä pelastin pomoni tuskallisimmalta pähkäilyltä). Varsikenkä tehtiin loppuun näiden muutaman päivän aikana, enää puuttuu nauhat! Valmiista kengistä tulee kuvia. Ja näiden kenkien nimeksi tuli Mari, by the way.

Keskiviikkoiltana, eli tänään tuossa muutama tunti sitten, piipahdimme Metrocenterissä, mielettömän isossa kauppakeskuksessa. Ruuat syötiin ja juomat juotiin vanhan ajan pubitunnelmaa tavoittelevassa, kohtuuhintaisessa ravintelissa. Söin elämäni ensimmäisen pihvin (ranskalaisten kanssa), ja maistuisi se toistekin.

Nokipöllöä viedääm myös maailmalla.

Siideri- ja viinipäissä koitettiin sitten tsiigailla näkymiä. Pieni osa saatiin kierrettyä, ja se pätkä sisälsi jättimäisen valoporon. Muutenkin britit ovat päässeet (kauppojen ja mainoksien osalta) joulutunnelmiin käsittämättömien valoviritelmiensä kanssa. Mitäänhän en muuten ostanut, vielä.

Loppuilta rentouduttiin viinin viemänä - ei ollenkaan paha tapa saada veri kiertämään. Harmaa ja sateinen sää ei ole se mukavin, ja tässä talossa ei tuo lämmitys tunnu pelaavan odottamallani tavalla. Noh, annetaan anteeksi satavuotiaalle talolle. Lauantaita odotellessa, viimeistään silloin kohmeiset käpäläni sulavat afrikkalaisten rytmien viedessä!!

Joskus pieni kamerakikkailu kannattaa, tämä ei olisi onnistunut aivan ensimmäisellä otolla.

Pitkiä hikisiä miehiä

Perjantai-ilta pyhitettiin siis piiitkän päivän jälkeen koripallo-ottelulle. Tänään pelasi paikallinen Newcastlen joukkue Eagles jotain muuta Lions-joukkuetta vastaan (okei jes, tosi hyvin pysytty kartalla mut koitapa ite keskittyä kieleen, murteeseen, uusiin paikkoihin ja itse asiaan!). Jillin ja Brianin poika Ross on Eaglesin sponsori, koska hän tykkää koripallosta ja hänellä on menestyvä tietokonefirma (tai jotain, mikä liittyy tietokoneisiin ja tulostamiseen. Hyvät on suuntavaistot taas,täytyy harkita navigaattoria.) Tämän takia saimme takahuoneessa juomaa ja ruokaa (hyvää intialaistyyppistä soosia ja riisiä + totta kai onnistuin heittämään tarjoilukuvun pöydän alle. Tähän odotan AK:n kommenttia "Miksi heitit?") ja Eaglesin superpelaajan Fabulousin puheen. Jep, tyypin oikea nimi on Fabulous, "Fab" tovereiden kesken.

(satunnainen Ross googlaamalla - kuvan henkilö ei liity tarinaani)

Itse peli alkoi puoli kahdeksalta kaikkine vuvuzeloineen ja cheerleadereineen. Kenttä ei ollut järkyttävän suuri (tarpeeksi!) vaikka olimme ihan itse Newcastlen puolella, emme missään tuppukylän palloilusalissa. Yleisöä olisi voinut olla enemmän, mutta itse pääsin hyvin tunnelmaan. En sitten tiedäkään, miten isossa skaalassa nyt pelattiin, ja kuinka paljon pienempiä kentät yleensä ovat.

Taas oltiin jännän äärellä, tärkeintä oli tietysti tietää kumpaa joukkuetta kannustaisin. Okei, mustavalkoisia mustia, en noita keltaisia mustia. Näkökentässä juoksenteli ympäriinsä harkitusti ja kehoaan halliten 12 erittäin pitkää ja timmissä kunnossa olevaa hikistä miestä, mukana menossa tämä "Fab", josta Jill niin kovasti tykkää.

Oli hauska nähdä livenä kaikki ne hieno heitot, puolustustilanteet, pelaajien rullailu lattialla (kai ne välillä tarvitsevat lepoa, tiukassakin tilanteessa) ja itsensä kiepautukset hyvän korin saamiseksi. Matsi päättyi 100-87 Newcastlen Eaglesien hyväksi, jeijee! 

Ima so VIP!

Nää tyypit voitti!

Jauzaa!

Peli loppui puoli kymmenen aikaan, siitä ajeltiin takaisin Chopwelliin. Iltateetä varten heitin äkkiä kengät jalasta (siihen tapaan en ole vielä tottunut - kengät jalassa vuorokauden ympäri?!!) ja heti jalkaan äitin kutomat sammalenvihreät villasukat. Terveiset kotio!

Koko seurueella itse tehdyt kengät

PS. Reissussa ei tosiaan kiinnosta, miltä kuvat mahtavat tietokoneruudulla näyttää. Turha photoshoppailu ja kameravarusteluhifistely jätetään sen hallitseville, nyt otetaan vauhdilla kuvia digipokkarilla!

Tyynenmeren aika

Minähän en ole aikaisemmin blogiä pitänyt, ja äsken ihmettelin miksi tekstien ja kommenttien julkaisuajat ovat täysin päin honkia. Asetuksista selvisi, että elän Tyynenmeren aikavyöhykkeellä. Noin, nyt se on muutettu lontoolaiseksi. Tämäkin oli tietysti tärkeä tieto reissuni kannalta.

Asiaan! Huhhhuh mitä kiirettä! Aamupäivään mennessä olimme saaneet edistyksellisesti kymmenen salkkua käsinompeluvaiheeseen asti, eli teimme loistavaa työtä. Vauhti oli ankara. Koko päiväni koostui mm. 28 hihnan osan yhdistämisestä,266 reiän lyömisestä,kahdeksan hihnan ompelusta ja noin 180 niitin laittamisesta. Yhteensä saimme päivän päätteeksi 14 salkkua. Laatuhan ei kärsinyt tiiviin työtahdin myötä.

Täytyy jatkossa muistaa napata joku välipalasysteemi mukaan, nämä kun syövät eväsleipänsä vasta yhden tai kahden aikaan! Uaargh mikä kulttuurishokki! Viikonloppuna käymme oikein supermarketissa, sieltä haluan banaania. Näin jo unta että ostin banaania ja omenoita. Haluan sen. 

Työpäivä lopeteltiin neljän aikaan, ja parin tunnin päästä lähdetään katsomaan sitä korismatsia. Voi olla huisiakin, en ole ennen ollut seuraamassa mitään sellaista. Tänään lähdimme sen verran aikaisin että oli vielä auringonvaloa ja sain otettua muutaman kuvan.

Näillä on takapihalla pikku lampi, jossa on karppeja!

Kolme suurta karppia...