Socktrousers ja muita elämän valintoja

What suits with my socktrousers?


Minkä värisen nahan valitsen? Millä värillä ompelen tämän palan, entäs tämän? Mitä laitan efektiväriksi brogue-rei'ityksen alle?? Mikä työvaihe tuli tämän jälkeen, ja mitä sitten tapahtuu?! Kenkien tekemisen rankin vaihe on suunnittelu. Ja vasaralla sormeen lyöminen, mutta se vaihe sallitaan vain harvoin työlistalla.

Viime viikolla aloitin omien welttikenkien tekemisen. Weltillä tarkoitetaan rakennetta, jossa päällinen taivutetaan lestistä poispäin ja ommellaan pohjaan. Kuvamateriaali selvittäköön.

Väriksi ajattelin ihan ensiksi mustaa - käytännöllinen ja kaiken kanssa sopiva, tylsähkö. Tylsä, kun tarjolla olisi vaikka sinisiä ruiskukkia valkoisella pohjalla! Siihen en kallistunut, mutta vihreät kengät voisivat olla nastat. Tjoo, aika kesy oliivinvihreä hyllyllä retkottikin. Tosin jonain työpäivänä, kun ajatukset omista kengistä vielä muhivat, käsittelin kirkkaanpunaista Loricaa, tuota ihmematskua. Aloin nähdä punaista....

Meisti ja leikkuuterät (nyt katosi suomenkieli!)
(ja joo siinä lukee Mens boot!) 

Vanha kunnon varsikone, tällä neulotaan Kaikki. Mukana menossa päällisen osat, jotka ommellaan tosiinsa derbymäisellä tyylillä.

Valmiit neulokset ohennuskoneella talsimassa.
 Tarkkaa tikkiä.

Sisäpohjamateriaalia ei ollut saatavilla, sen pitäisi saapua viikon loppuun mennessä. Noh, ei saapunut, joten kenkieni (ja tilaustöiden) pohjitus venyisi seuraavaan viikkoon. Aloitin sitten toisen oman kenkäparini osien leikkuun.

Tämän parin suunnittelu oli helpompaa, tämän valitsin valmiista mallistosta ja värikin oli määrätty. Nyt sain tehdä nk. Becky Bikers-kengät niinkin jännittävästä väristä, mustasta. Niiteistä en ollut ihan varma kuvan perusteella... Mutta kun löysin kartioniitit ja pääsin hypistelemään niitä, innostuin niistäkin.




Definitely RED


Viikko 2, sisäpohjamateriaalin paluu! Kipin kapin leikkasin meistillä sisäpohjat kolmeen pariin kenkiä, olenhan tehokas työläinen ja ajattelen muitakin töitä kuin omaani. Multitask,moniottelija, niin minulle kerrottiin. 

Neulokset on liimattu reunoistansa (niistä!) sisäpohjiin, ja lestitetty, jotta nnestemäinen kovike kärjellä asettuu oikein yön aikana. 

Seuraavana päivänä koitti eniten odotettu vaihe, welt-rakenteen ompelu. Konetta oli raskas käsitellä, joten tämä ompelu tapahtui parityönä (assistenttina Brian) jolloin toinen veivaa käsipyörästä neulan liikkeelle, ja toinen työntää ja ohjaa neulosta. Raskasta oli kaksinkin! Onneksi sain ommella vain omat kenkäni kolmesta parista.

Satunnainen työkaveri Jess, joka käy nyhväämässä karvansa meikän lahkeille.

Tämän jälkeen pohjitin kengät, eli liimasin kumista ja PU-korosta valmistetut pohjat paikoilleen. Pohjien prässäyksen jälkeen otin lestit pois ja hioin nauhahiomakoneella reunat tasaisiksi. Vihoviimeisenä viimeistelynä oli reunojen maalaus kunnon mustalla myrkyllä, sitten vielä vahaan reunat kevyesti värin keston ja ulkoasun vuoksi.

Vahausta ja kiillotusta en ehtinyt tehdä, sillä tämä viikko päätettiin pubiin! Tässä peribrittiläisessä pubissa,Fox & Houndissa, oli lämmin tunnelma ja Woodpecker-siideriä. Hyvää oli, ehkä hitusen turhan makeaa, mutta maistuvaa. 

Ensi viikolla sarjassamme tavataan Becky Bikers tarinoineen, ja näemme kuvan uusimmista ihan ite tehdyistä vegaanisista kengistäni. Nimiehdotuksia otetaan vastaan. Pysykää huudeilla.

Absolutely Fabulous

Kauan odotettu, rytmientäyteinen viikonloppu tuli ja meni! Alkulämmittelynä toimi perjantainen koripallomatsi, siellä tuli hurrattua ja taputettua tehokkaasti. Tämä ottelu oli monin verroin ensimmäistä ottelua jännittävämpi, sillä kotijoukkue Eagles oli peliajan puolessa välissä jopa 13 pistettä tappiolla, ja muutenkin peli näytti kulkevan tahmaisesti.


Analysoinkin lippujen tarjoajalle ja Eaglesin sponsorille Rossille tätä, kuinka vastapuoli Lions tekee ratkaisunsa ja liikkeet nopeammin kuin Eagles. Näiden kahden joukkueen välillä on kuulemma aina ollut tiukkaa taistoa, ja se toi otteluun oman mausteensa. Pessimistisyydestäni huolimatta Eagles kiri parhaansa mukaan. Kun ottelua oli jäljellä maagiset 30 sekuntia, pisteet olivat tasan. Pessimistinen ote piti, sillä mitä vain voi tapahtua viimeisillä sekunteilla. Tässä pelissä nähtiin jopa se maaginen pallonheitto, kun peliaika loppuu pallon yhä lentäessä ja se tekee silti korin! Jännittäviä aikoja.




30 sekuntia riittää hyvin pelin menetykseen, mutta hienompaa oli tietyisti seurata, kuinka Eagles tekee ratkaisevan pisteen, ja vielä pitää eron kun jäljellä on muutama sekunti. Whoaaa kansa hurraa! Voittoon saattoi tietysti vaikutta peliä edeltävä kuvaushetki superpelaaja Fabulousin kanssa. Ai että. Oli muuten pitkä mies, onneksi ei vielä hikinen. Tämä perjantai oli hauska ilta poikien kanssa, sillä Jill ja Brian oli heivattu työtehtäviin ja olin liikkeellä Rossin ja tämän työntekijän Benin (nuori juippi) kanssa. Hauskoja poikia, hyvää viiniä.

Perjantai- ja lauantaiyön vietin Rossilla ja Katella, sillä Jill ja Brian olivat työtehtävissä eräillä messuilla. (En tosiaan muista, mikä häppeninki siellä oli. Ei minun ihan kaikkea tarvitse tietää.) Aikaisin petiin, sillä seuraava ylösnousemus tulisi siten nopeammin sillä lauantai oli pyhitetty rummuille.


Suunnitelma rumputreeneistä tehtiin jo alkuviikosta, kun olin tutustunut näihin jammailijaihmisiin. Yksi jammailijarummuttaja noukki meikäläisen  matkaan ja sitten köröteltiin kohti Hexhamin kylää. Matkaa taisi olla noin 20 km, ja perillä odotti kurpitsasoppa, teetä, kakkua, leivonnaisia ja teetä. Alkoi vaikuttaa siltä, että tämä kymmenen hengen porukka kokoontuu vain ruuan takia (ei lainkaan huono syy!) sillä ensimmäiset pari tuntia vietettiin vain tankaten soppaa ja rupatellen.


Keittiössä on aina parhaat pileet, siitä faktasta ei vaan pääse yli, mutta tällä kertaa siirrettiin jammailut olohuoneeseen. Tilana toimi tosiaan yhden rummuttajan, Richardin, joka oli juuri viime viikolla Espanjassa rummuttelemassa, koti.


Sit läks. Upeita djembejä, oikean kokoisia ja hyvä-äänisiä tapauksia. Liian vähän kuvia (saldo=0) mutta ei sellaista fiilistä pidä häiritä salamavalolla! Iltaan saakka soitettiin, välillä juotiin teetä, yhteen väliin otin tanssibattlen. Oli ihana olla osa sellaista jammailuporukkaa. Olihan siellä tietyt rytmit ja tietty kappale, mutta silti täysin erilainen meininki kuin omassa tutussa rumpuporukassa. Välillä improvisoitiin, välillä soittelin ogenea ja ekweä. Eli lehmänkelloa ja onttoa puukapistusta.


Rummuttelun jälkeen jäin vielä jumittamaan keittiöön teen ja loistavan juttuseuran kanssa. Takaisin Chopwellissä ja pedissä taisin olla yhdentoista jälkeen - whouu mikä päivä. Mahtava tapa nollata työntäyteinen viikko. Tätä lisää.

Mitä muuta lisää? Ehdotuksia, millä saan viikonloppuni kulumaan? 

Aika rentoa

Jes, onneksi tämä viikko on mennyt nopsaan, sillä lauantaiksi on järkätty rumputreenit! Sunnuntai-illan jammailut tuottivat tulosta, eli tein hyvän vaikutuksen siihen muusikkojengiin. Harkat pidetään noin 15 km päässä, Hexhamin kylässä. Vielä en edes tiedä, kuinka paljon porukkaa on tulossa tai minkälaiset tilat sitten on, mutta sittenhän sen näkee. 

Tämä viikon puolisko on kuitenkin mennyt töiden parissa. Maanantaina kaavoitin ja valmistin pitkävartiseen varsikenkään vetoketjun (sitä ei ole vielä opetettu koulussa, ja sillä pelastin pomoni tuskallisimmalta pähkäilyltä). Varsikenkä tehtiin loppuun näiden muutaman päivän aikana, enää puuttuu nauhat! Valmiista kengistä tulee kuvia. Ja näiden kenkien nimeksi tuli Mari, by the way.

Keskiviikkoiltana, eli tänään tuossa muutama tunti sitten, piipahdimme Metrocenterissä, mielettömän isossa kauppakeskuksessa. Ruuat syötiin ja juomat juotiin vanhan ajan pubitunnelmaa tavoittelevassa, kohtuuhintaisessa ravintelissa. Söin elämäni ensimmäisen pihvin (ranskalaisten kanssa), ja maistuisi se toistekin.

Nokipöllöä viedääm myös maailmalla.

Siideri- ja viinipäissä koitettiin sitten tsiigailla näkymiä. Pieni osa saatiin kierrettyä, ja se pätkä sisälsi jättimäisen valoporon. Muutenkin britit ovat päässeet (kauppojen ja mainoksien osalta) joulutunnelmiin käsittämättömien valoviritelmiensä kanssa. Mitäänhän en muuten ostanut, vielä.

Loppuilta rentouduttiin viinin viemänä - ei ollenkaan paha tapa saada veri kiertämään. Harmaa ja sateinen sää ei ole se mukavin, ja tässä talossa ei tuo lämmitys tunnu pelaavan odottamallani tavalla. Noh, annetaan anteeksi satavuotiaalle talolle. Lauantaita odotellessa, viimeistään silloin kohmeiset käpäläni sulavat afrikkalaisten rytmien viedessä!!

Joskus pieni kamerakikkailu kannattaa, tämä ei olisi onnistunut aivan ensimmäisellä otolla.

Rytmi = yhtälön ratkaisu

Lauantai-illan istuskelin sitten sisällä hoitelemassa jumiutuneita pohkeitani ja kylmenneitä varpaitani. Ilta kului turvallisesti internetin ihmeellisessä maailmassa, kun mietin, miten pääsisin Newcastleen, big cityyn. No okei se on suurin piirtein Tampereen kokoinen, ja myöskin opiskeljoistaan tunnettu mesta. Bussihan sinne veisi, mutta kuka haluaisi tuntemattomaan kaupunkiin tuntemattomia bussireittejä pitkin niin pimeänä iltana? Noh, päätin jättää sen seikkailun myöhemmäksi.


Sunnuntaiaamu toi mukanaan (kännykkäkamerakuvan Kahdesta naakanpaholaista auringonpaiseessa-lisäksi) retken ta-daa! Newcastleen. Jillin ja Brianin kanssa lähdimme kohti Baltic-taidemuseoa, siellä olisi Turner Prize-näyttely. Ihan kiinnostavia juttuja näkyikin, ja vähemmän kiintoisia. Videotaide ei ole koskaan inspiroinut (edes Ulla Enckell-Ljus ei saanut innostumaan siitä).


Sen sijaan jättimäinen (huoneen kokoinen) tilataideteos rypytetystä valkoisesta paperista toi hauskan fiiliksen ja ajatuksen teoksen liikkeestä, vaikka se oli paikoillaan. Rakennelman kolmiulotteisuus ja väri (hmm, valkoinen?) toivat mieleen aallot, lumikinokset ja jäävuoret. Seuraavassa huoneessa oli tauluja, jotka esittivät toosi arkipäiväisiä juttuja. Fish-chips-kioski suljettuna, rönttöinen piha-aita, asfalttitienpätkä. Juju oli siinä, että nämä maalaukset näyttivät valokuvilta. Sitä ne olivatkin, pinta oli vielä viimeistelty jollain kiiltoa tuovalla aineella. Kiiltolakalla? Hahaa! Ehkä jollain professionaalisemmalla.


Retki jatkui torinpätkän läpi. Tyne-joen, jonka virran varrelle Newcastle muinoin perustettiin, yli kulkee seitsemän siltaa. Ne eivät vielä inspiroineet suuremmille kuvaussessioille, mutta kaverikuva saatiin otettua!

Brian on hauska heppu. Ja pitkä mies.

Päivä oli tosiaan kirkas ja juuri sopiva tällaiselle kävelyretkelle. Kävelimme Newcastlen pääshoppailukadulle, haimme yskänlääkettä apteekista ja kuljimme takaisin. Suuren ostoskeskuksen näyteikkuna jouluteemoineen veti vertoja jopa Sokoksen Narnia-oraville, jos joku niitä viime vuodelta muistaa. Tuosta satuaiheisesta ilmestyksestä täytyy vielä saada kuva!

Newcastle on täynnä hienoja vanhoja rakennuksia, joita tekisi mieli kuvailla, mutta kuka pelkkiä talonkuvia jaksaisi katsella? En minä ainakaan. Kierros päätettiin musiikkitaloon, joka näkyy taustalla (lätäköstä vasemmalla, lasikattoinen hökkeli). Takaisin Chopwellissä oltiin jo yhden aikaan, joten jäi hyvin aikaa levätä illan ilotulitusta varten.

Sunnuntaina vietettiin ruotsipäivän lisäksi Guy Fawkesin kokkojuhlaa. Guy, joka joskus muinoin koitti sytyttää parlamenttitalon tuleen, sytytetään nyt itse lieskoihin sen kunniaksi joka vuosi. Kokkoa ja Guy-hahmotelmaa poltetaan, ja tietysti oli niitä ilotulituksia.

Lopetin suosiolla kuvaamisen, ja keskityin olennaiseen->

Näitä menimme katsomaan läheiselle pellonrenalle. Oli kiva kirpsakka ilma, tulta ja hetkinen... Rummutusta? Tein tutkimusmatkan lähemmäksi kokkoa, ja sen liepeiltä löytyi sakki (mies soitattamassa lapsia) paukuttamasta nurinpäin käännettyjä muovipönttöjä. Niitä isoja sinisiä, isompia ja pienempiä.

Rohkeana plikkana kysyin mieheltä, onko tämä muka vain lapsille?! Johan siitä vapautuikin mallettia, ja sitten läks. Soiteltiin samba- ja reggaetyylistä, minä tietysti paremmin ja taitavammin kuin ne kersat. Suupalttina minut myöskin tunnetaan, joten soittelun jälkeen jäin jutulle miehen kanssa. Joku hänen ystävänsä piipahti siinä pikaisesti, sitten toinen, joka jäi soittelemaan vielä kanssamme, vaikka yleisöä ei enää ollutkaan. Kokko, pimeä ilta ja rumpusoundit, ai että.

Äänten keräilijä ja kaatopaikkasoittimien rakentaja Michael.

Juttu jatkui tämän läheisessä talossa tämän kaverin luona. Teepöytä katettiin tietysti! Tämä talo oli ihanan boheemi, ja sain lievitettyä kissaikävääni. Tämä talo sisälsi myös djembejä (!!!) ja dun dunit (!!!). Teen jälkeen otettiin hyvät iltajammailut, ja opeteltiin soittamaan kukua. Eli käännetään yksi osa dun duneja eli kuku kyljelleen. Kyljessä oli metallinen kello, ja samaan aikaan soitettiin kellolla tin-tin,tin-tin ja kapulalla kalvoa tun, tun, tak, tun. Lovely.

Juttua musiikista, rytmistä, kielistä, rumpuryhmistä. Nämä jätkät alkoivat heti suunnitella rumpusessiota, että minäkin pääsen mukaan. Aivan käsittämätön mäihä, että 3000 asukkaan kyläpahasessa törmään djemben soittajiin. Epätodellinen fiilis jatkui maanantaina, enkä saanut työrauhaa päässä raikuvista rytmeistä! Ihanaa. Love this feeling, although my toes were freezing.

Funktio eli y eli korkeus eli arvo

Aloitetaan tämän viikonlopun tarina kuitenkin alusta. Alku vie meidät lauantaiaamuun, eli oikeastaan perjantai-iltaan! Silloin kerrottiin, että huomenna ei tehdä töitä (se kuului alkuperäiseen suunnitelmaan) vaan saisin nukkua pitkään. Siinä mokasin, sillä heräsin ja nousin jo yhdeksältä. Kelatkaa!! Minä, joka olen kuitenkin kohtalaisen hyvä nukkumaan pitkään viikonloppuisin, nousin yhdeksältä, söin aamiaista ja viihdytin vieraita. 


Aamupäivävierailulle olivat saapuneet Ross (kts. ed.) vaimonsa Katien ja 1,5-vuotiaan pojannassikkansa kanssa. Havaitsin, että käsitykseni ja suhteeni pikkulapsiin on neutralisoitumassa. Hmm, hyvä vai huono, mene ja tiedä. Visiitin päätteeksi tarvitsi raikasta ilmaa (se kuului oikeastikin tämän päivän suunnitelmaan) ja lähdin seikkailemaan läheiseen metikköön, Chopwell Woodsiin (siellä oli kuin olikin keppejä, joilla hutkittaisiin.)

Kamera lähti mukaan ulkoilutettavaksi.

Reitti, jota kuljin osaksi, oli vanha rautatie...

Onneksi oli kartta! Muuten olisi voinut olla kujalla, vaikka puskassahan sitä piti viihtyä.

Tämä oli vasta ensimmäinen osa viikonlopun yhälötä.

Pitkiä hikisiä miehiä

Perjantai-ilta pyhitettiin siis piiitkän päivän jälkeen koripallo-ottelulle. Tänään pelasi paikallinen Newcastlen joukkue Eagles jotain muuta Lions-joukkuetta vastaan (okei jes, tosi hyvin pysytty kartalla mut koitapa ite keskittyä kieleen, murteeseen, uusiin paikkoihin ja itse asiaan!). Jillin ja Brianin poika Ross on Eaglesin sponsori, koska hän tykkää koripallosta ja hänellä on menestyvä tietokonefirma (tai jotain, mikä liittyy tietokoneisiin ja tulostamiseen. Hyvät on suuntavaistot taas,täytyy harkita navigaattoria.) Tämän takia saimme takahuoneessa juomaa ja ruokaa (hyvää intialaistyyppistä soosia ja riisiä + totta kai onnistuin heittämään tarjoilukuvun pöydän alle. Tähän odotan AK:n kommenttia "Miksi heitit?") ja Eaglesin superpelaajan Fabulousin puheen. Jep, tyypin oikea nimi on Fabulous, "Fab" tovereiden kesken.

(satunnainen Ross googlaamalla - kuvan henkilö ei liity tarinaani)

Itse peli alkoi puoli kahdeksalta kaikkine vuvuzeloineen ja cheerleadereineen. Kenttä ei ollut järkyttävän suuri (tarpeeksi!) vaikka olimme ihan itse Newcastlen puolella, emme missään tuppukylän palloilusalissa. Yleisöä olisi voinut olla enemmän, mutta itse pääsin hyvin tunnelmaan. En sitten tiedäkään, miten isossa skaalassa nyt pelattiin, ja kuinka paljon pienempiä kentät yleensä ovat.

Taas oltiin jännän äärellä, tärkeintä oli tietysti tietää kumpaa joukkuetta kannustaisin. Okei, mustavalkoisia mustia, en noita keltaisia mustia. Näkökentässä juoksenteli ympäriinsä harkitusti ja kehoaan halliten 12 erittäin pitkää ja timmissä kunnossa olevaa hikistä miestä, mukana menossa tämä "Fab", josta Jill niin kovasti tykkää.

Oli hauska nähdä livenä kaikki ne hieno heitot, puolustustilanteet, pelaajien rullailu lattialla (kai ne välillä tarvitsevat lepoa, tiukassakin tilanteessa) ja itsensä kiepautukset hyvän korin saamiseksi. Matsi päättyi 100-87 Newcastlen Eaglesien hyväksi, jeijee! 

Ima so VIP!

Nää tyypit voitti!

Jauzaa!

Peli loppui puoli kymmenen aikaan, siitä ajeltiin takaisin Chopwelliin. Iltateetä varten heitin äkkiä kengät jalasta (siihen tapaan en ole vielä tottunut - kengät jalassa vuorokauden ympäri?!!) ja heti jalkaan äitin kutomat sammalenvihreät villasukat. Terveiset kotio!

Koko seurueella itse tehdyt kengät

PS. Reissussa ei tosiaan kiinnosta, miltä kuvat mahtavat tietokoneruudulla näyttää. Turha photoshoppailu ja kameravarusteluhifistely jätetään sen hallitseville, nyt otetaan vauhdilla kuvia digipokkarilla!

Tyynenmeren aika

Minähän en ole aikaisemmin blogiä pitänyt, ja äsken ihmettelin miksi tekstien ja kommenttien julkaisuajat ovat täysin päin honkia. Asetuksista selvisi, että elän Tyynenmeren aikavyöhykkeellä. Noin, nyt se on muutettu lontoolaiseksi. Tämäkin oli tietysti tärkeä tieto reissuni kannalta.

Asiaan! Huhhhuh mitä kiirettä! Aamupäivään mennessä olimme saaneet edistyksellisesti kymmenen salkkua käsinompeluvaiheeseen asti, eli teimme loistavaa työtä. Vauhti oli ankara. Koko päiväni koostui mm. 28 hihnan osan yhdistämisestä,266 reiän lyömisestä,kahdeksan hihnan ompelusta ja noin 180 niitin laittamisesta. Yhteensä saimme päivän päätteeksi 14 salkkua. Laatuhan ei kärsinyt tiiviin työtahdin myötä.

Täytyy jatkossa muistaa napata joku välipalasysteemi mukaan, nämä kun syövät eväsleipänsä vasta yhden tai kahden aikaan! Uaargh mikä kulttuurishokki! Viikonloppuna käymme oikein supermarketissa, sieltä haluan banaania. Näin jo unta että ostin banaania ja omenoita. Haluan sen. 

Työpäivä lopeteltiin neljän aikaan, ja parin tunnin päästä lähdetään katsomaan sitä korismatsia. Voi olla huisiakin, en ole ennen ollut seuraamassa mitään sellaista. Tänään lähdimme sen verran aikaisin että oli vielä auringonvaloa ja sain otettua muutaman kuvan.

Näillä on takapihalla pikku lampi, jossa on karppeja!

Kolme suurta karppia...

Det pukkar kiire again

Täällä on ankarat valmistelut messuille, jotka pidetään jossakin päin Englantia tämän kuun lopussa. Valmistettavia laukkuja ja pikkuhärpäkkeitä riittää. Minun kontolleni on jäänyt 50 pikkukukkaro-ompelusetin valmistaminen. Tosi simppeleitä: kaksi osaa, nepparit molempiin, osat kiinni toisiinsa, valmistusohjeen taitto ja laitto kukkaron kanssa pieneen minigrip-pussiin, ompelulangan mittaus, leikkaus ja neulan kanssa samaan pussiin. Tämä projekti olisi ihan jees, mutta kun tein tuon 50 kpl jo eilen/jatkoin tänään. Ainakin osaan jotain!

Värejä piisaa! Tossa nyt ei ehkä näy, mutta kyllä niitä piisaa!

Päivä kuluu kuitenkin tietenkin nopeammin kun on puuhaa. Vielä en ole tottunut siihen, että lounastauko pidetään yhden aikaan, kun työpäivä on aloitettu noin klo 8:16! Muuten lounaseväsleivät sopivat mahaan oikein hyvin.


Neljän aikaan lähdimme Jillin kanssa viemään muutamille tytöille käsinompelutöitä. Kaikki laukut ja kengät neulotaan osin koneella ja osin käsin. Ja olihan se mukava ajelu peribrittiläisen maaseudun halki, oli plentysti lampaita ja Heartbeat tuli mieleen.


Ilmapiiri oli hitusen kireällä kiireen takia, mutta kyllä tämä tästä. Väkään engelsmanneille lättyjä jälkiruuaksi. Karjalanpiirakoita toivottiin myös, mutta ne saa jäädä viikonloppuun. Huomiseksi meille on järkätty liput korismatsiin, wuhuu! Pääsen näyttämään kannustajan taitoni. Loistavaa. Nyt lättytaikinan kimppuun. 


             Mitä muuta voisi kokata enkuille, 
         tai mitä tarinoita Suomesta voisi kertoa?