maanantai 31. lokakuuta 2011

Ensimmäinen työpäivä

Jahas, koska työtilat sijaitsevat erillisessä rakennuksessa aivan talon vieressä, on varmasti helppo orjuutta itsensä töiden parissa. Tämä päivä ei todellakaan tuntunut siltä, tajusin sitä paitsi jossain vaiheessa että tämä kylähän on suoraan Postimies Patesta! Ja tietenkin mainitsin sen näille pomoilleni, Jillille ja Brianille. Ovat muuten mahtavia tyyppejä.


Heillä on siis ikään kuin kaksi firmaa, Freerangers ja Simple wear, ja nämä käsitteet täytyy pitää erossa toisistaan!! Freerangerit tekevät kenkiä ja laukkuja mainiosta tekoaineesta. Myöskään liimoissa ei käytetä eläinperäisiä aineita. Simple wear valmistaa samoja malleja, materiaalina on nahka. Tuotteet käsitellään toisistaan erillään, vaikka työtilat ovat samat. Tässä pienessä alakerrassa on jopa kaksi meistiä leikkausta varten, etteivät materiaalit kohtaisi. 




Homma selvä? Freeranger-puoli ekoilee, Simple wear paukuttaa juttuja oikeasta nahasta. Tuo vegaanimatsku on tosiaan mainiota, ei sellaista perinteistä keinoainetta. Tämä matsku hengittää sen valmistustavan ja mikrokuitujen ansiosta. Todella nahan kaltaista, mutta silti saatu aikaan kemiallisia reittejä pitkin.


Tänään on tullut tutuksi siis ohennuskone, varsikone, meisti ja nepparinlaitto. Nämä muuten tekevät kaiken aivan päinvastoin kuin meikäläiset! Ajavat väärällä puolen tietä ja laittavat nepparin painamisosat toisinpäin. Ja eilen illalla Jill kutoi jotakin vauvannuttua, ja ihan omituisesti hoiti senkin homman. Meikä näytti omaa mallia. Huhhuh mitä porukkaa.


Kuvat:
Jessie täältä
Postipoika täältä

6 kommenttia:

  1. tuo on muuten hassua, että nuo freerangerit on eko-kenkiä, vaikka eikö juuri nahka oo ekomateriaali? ei ummarra...

    (kiva varmaan muuten, kun pommitan sua kommenteilla... sorry)

    VastaaPoista
  2. äääää ja nyt vasta tajusin tuon "ei sentään mikään beagle"... siis tyttösnoopyresuu, juujuu....

    VastaaPoista
  3. :D Skarppina siellä! Mutta juu onhan nahka siinä mielessä ekologinen materiaali, että se saadaan lihatuotannon sivutuotteena. Opettajaamme laianten "Yhtään Mansikkia ei nahan takia kasvateta".... (-,-) Ja se kestää kulutusta paremmin kuin tämän päivän kuttaperkkamatsku.

    Eli Freerangerit valmistaa kenkiä ja laukkuja (ja kellonremmejä!) vegaanisesta matskusta, keinoaineesta nimeltä Lorica. Ja mä saan tehdä kans omat kengät tosta tavarasta, saa sit nähä kuinka se kestää Suomen olot.

    VastaaPoista
  4. Ota kuviaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa! :D

    VastaaPoista
  5. No emmä nyttiiä... Kai se kamera pysyy käsissä, mut ei ketään kuitenkaan kiinnosta mun leikkaamat nahkapalat! Niissä ei oo mitään nähtävää, vaikka niitä vähän kuvaankin. Katotaan sitte, kun pääsen taas seikkailuun! :)

    VastaaPoista